Janne Seppänen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
Uutismedia on koko kesän uutterasti paljastanut valtionvarainministeri Riikka Purran rasistisia kirjoituksia ja samalla kärttänyt ”selvää irtisanoutumista rasismista”. Tuloksetta. Purran painostaminen on vain johtanut perussuomalaisten rivien tiivistymiseen ja entistä pontevampaan uhriutumiseen. Selviä merkkejä puoluejohdon ajattelutavan muutoksesta ei ole näköpiirissä.
Ellei mitään radikaalisti uutta paljastu, rasismista uutisoinnin lakipiste on ohitettu. Koko aihe alkaa kohta olla niin ylikypsä, että yhä harvempi jaksaa kuulla siitä yhtään mitään. Myös journalistien into ja mahdollisuudet käsitellä asiaa alkavat väistämättä hiipua. Omalla osaltaan tilanne heijastaa rasismin normalisoitumista. Siitä tulee hallituskelpoista.
Perussuomalaisten voimistuva offensiivi uutismediaa vastaan kertoo roolin siirtymästä mediakentässä: puolue on ryhtynyt altavastaajasta yhä selvemmin uutismedian haastajaksi. Tampereen puoluekokouksen yksi keskeinen poliittinen merkitys oli mediavastaisen poliittisen identifikaation vahvistaminen jäsenistön keskuudessa.
Uutismedian haastaminen ja epäluottamuksen lietsominen toimii niin mikro- kuin makrotasolla. Yksittäisiä journalisteja häiritään, pelotellaan ja maalitetaan sosiaalisessa mediassa. Saman aikaisesti puolueen ministerit kyseenalaistavat merkittävien medioiden uutisjournalismin professionaalisuuden ja puolueettomuuden.
On vaikea nähdä, että uutismedialla olisi mitään hyviä optioita jäljellä. Jokainen perussuomalaiseen politiikkaan kohdistuva kriittinen arvio voidaan muuntaa osoitukseksi uutismedian puolueellisuudesta ja/tai sen itsepuolustuksesta.
Uutismedian ainoa mahdollisuus on jatkaa eteenpäin ja noudattaa journalistin ohjeita kirjaimellisesti. Jokainen fakta on varmistettava, jokainen virhe korjattava välittömästi. Pieninkin virhe – joita uutistyössä ei tietenkään voi loppuun saakka välttää – paisuu sosiaalisessa mediassa uskomattomiin mittasuhteisiin. Samalla journalistien työturvallisuuteen ja henkiseen hyvinvointiin on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Ei ole liioittelua sanoa, että ne ovat nyt enemmän uhattuina kuin koskaan aikaisemmin sodanjälkeisessä Suomessa.
En usko, että sen enempää pääministeri Petteri Orpo kuin Purrakaan ovat tietoisesti tavoitelleet syntynyttä tilannetta. Se on monien erilaisten poliittisten ja uutismedian dynamiikkaan kytkeytyvien prosessien lopputulos. Ainakin toistaiseksi asetelma palvelee perusuomalaisten poliittisia pyrkimyksiä. Heidän profiilinsa muista puolueista erottuvana poliittisena toimijana vahvistuu entisestään, kun uutismediasta rakennetaan aiempaa selvemmin poliittinen vastustaja.
Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti. Välikysymykset, lakot sekä rasismin- ja hallituksenvastainen liikehdintä odottavat hallitusta syksyllä. Ne voivat synnyttää poliittisen paineen, joka murtaa hallituksen jatkon kannalta heikoimman lenkin, siis ruotsalaisen kansanpuolueen.
