Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Pauliina Lehtonen

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuun alussa Helsingissä käynnissä olevasta rakennusten purkubuumista, jossa ydinkeskustan rakennuksia ja kokonaisia lähiökortteleita puretaan uudisrakentamisen alta. Jutun mukaan purkuhankkeita perustellaan usein vaikeuksilla sovittaa nykyajan vaatimuksia vanhoihin rakennuksiin: se on paitsi hankalaa, kallista ja joissakin tapauksissa mahdotonta.

Kestävyysajattelu on purkamiskeskustelussa nykypäivänä vahvasti läsnä. Kestävyyden suhteen keskustelussa vaikuttaa erottuvan kaksi suuntaa; uudisrakentamisen kannattajat perustelevat vanhan purkamista uuden rakennuskannan energiatehokkuudella, kun taas purkamista kritisoivat osoittavat purkamisesta syntyviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Rakennuksen elinkaari on yksi keskeinen rakentamisen kestävyyteen vaikuttava tekijä. Luonnonvarojen käytön kannalta kestävintä olisi kunnostaa jo olemassa olevaa rakennuskantaa. Ympäristöministeriön raportin mukaan rakennusten peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää ilmastonmuutokseen vaikuttavia haitallisia päästöjä. Raportin mukaan pitkän aikavälin tarkastelussa peruskorjaaminen on aina vähähiilisempi ratkaisu vähintään tarkastelujakson alkupuolella, mutta usein myös pidemmällä aikavälillä. Purkavan uudisrakentamisen muuttuminen vähäpäästöisemmäksi vaihtoehdoksi tarkastelujakson kuluessa tai sen jälkeen vie vuosikymmeniä. Se edellyttää uudelta rakennukselta huomattavasti parempaa energiatehokkuutta peruskorjattuun rakennukseen verrattuna.

Vanhan purkaminen herättää ihmisissä tunteita. Vanhojen rakennusten häviäminen muuttaa lopullisesti kaupunkitilaa, johon sisältyy paljon muistoja, kokemuksia, kulttuurihistoriaa. Tampereella kuluneena talvena on puhuttanut pankkina, työvoimatoimistona sekä opiskelija-asuntoina palvelleen, 1970-luvulla rakennetun ”pankkipalatsin” tulevaisuus. Talon omistaja haluaisi rakentaa talon paikalle uuden tornitalon. Lähellä rautatieasemaa sijaitseva, julkisivultaan omaleimainen talo on historiansa aikana ollut osa monien tamperelaisten elämänvaiheita. Muistan itsekin työvoimatoimiston käytävät ja seinille kiinnitetyt työpaikkailmoitukset, joita tuli nuorena kahlattua läpi.

Tampereen vanhaa rakennuskantaa puretaan. (Kuva: Shutterstock)

Rakennussuojelua kestävän kehityksen näkökulmasta Tampereen yliopistossa tutkineen arkkitehti Iida Kalakosken mukaan rakennusten purkamiskeskusteluissa tulisi kestävyyden näkökulmasta huomioida arvoihin ja arvostuksiin liittyviä ajallisia ulottuvuuksia. Muuten on vaarana menettää sellaista rakennuskantaa, joka saattaa myöhemmin osoittautua merkitykselliseksi. Tätä tarkastelua tulisi käydä myös arkisten ja tavallisten rakennusten kohdalla, ei vain perinteisesti suojelun piirin kuuluneiden kauniiden arvorakennusten ollessa kyseessä.

Tampereella uudisrakentaminen uhkaa myös Pyynikin vanhan kulkutautisairaalan tontilla toimivaa yhteisöllistä taideprojektia ”Koko kylän pihaa”. Korona-aikana taiteilija Mika Pettissalon käynnistämä piha on kaupunkilaisille avoin ja ilmainen ajanviettopaikka. Talvella pihasta voi napata liukurin, pistää kypärän päähän ja viilettää pitkin pihaan jäädytettyä jäämäkeä. Kesäisin piha kutsuu oma-aloitteiseen taiteiluun, kesäkukkien istuttamiseen tai ihan vain oleskeluun ja ihmettelyyn.

Jos peruskorjaamisen ja uudisrakentamisen välisessä narunvedossa painottuvat ekologisen kestävyyden mittarit, rakennuskantaan sisältyvien arvojen ja merkitysten tunnistaminen on olennainen sosiaalisen kestävyyden ulottuvuus. Uudisrakentamisen myötä voi kadota jotakin sellaista kaupungin henkeä, joka tekee kaupungista asukkailleen kiinnostavan ja elävän.

 

Lue myös:

Ihmiskunnan amokjuoksu

Ihmiskunnan amokjuoksu

  Viime päivinä maailman lehdissä on uutisoitu näkyvästi Atlantin merivirtausten huolestuttavasta häiriintymisestä. Merivirrat häiriintyvät jäätiköiden sulamisen ja merivesien lämpenemisen yhteisvaikutuksesta. Myös meillä ainakin YLE ja Ilta-Sanomat ovat jo...

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Jos yliopistot investoivat kymmeniä miljoonia tietoturvaan ja fyysisten tilojen vartioimiseen, niin miksei sitten kaikkein tärkeimmän pääomansa eli tutkijoiden työn suojelemiseen?