”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori.
Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät puheet voivat jäädä etäälle. Riskinä on, että politiikka, jonka pitäisi ohjata ja tukea oppilaitosten arkea, tuleekin hyvässä tarkoituksessa kuormittaneeksi arkityötä ja sen tekijöitä.
Yhtenä pontimena harvoin nähdylle opettajien lakolle on ollut sälätyö ja hankehumppa, mistä on puhuttu jo pidemmän aikaa. Poliittisesti päätetyistä tavoitteista on tullut arjen hankaloittajia.
Stephen Barley ja Gideon Kunda esittivät 1990-luvun alussa teorian, jonka mukaan liiketoiminnan johtaminen koostuu kahdesta päävoimasta: pragmaattisesta rationaalisuudesta ja normatiivisesta idealismista. Barleyn ja Kundan mukaan eri aikoina hallitsee jompikumpi ajattelu, ja liikkeenjohdon historia on vuorottelua rationaalisten ja idealististen näkökulmien välillä.
Myös koulutuspolitiikkaa voidaan tarkastella tästä näkökulmasta. Nyt elämme idealistista aikaa. Esimerkiksi syksyllä 2021 alkanutta oppivelvollisuuden laajentumista on perusteltu vahvoin idealistisin argumentein vetoamalla muun muassa tasa-arvoon ja sivistyksellisiin perusoikeuksiin. Tämä jatkaa peruskoulu-uudistuksen idealistista henkeä, kun väliin jääneet vuosikymmenet tavoittelivat pikemminkin rationaalisuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta persoonattomin järjestelmin.
Idealistiset näkökulmat ovat yleisemminkin vahvistuneet yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yhteisöllisyys, merkityksellisyys ja hyvinvointi näkyvät nyt liikkeenjohdon ja koulutusjohtamisen oppaissa, mutta myös tv-mainoksissa ja lehtien henkilöjutuissa. Yksilöllinen etu ja raaka tuloksenteko ovat julkisessa puheessa yhtä epämuodikkaita kuin rationaaliset, tehokkuutta tavoittelevat järjestelmät.
Idealismia on vaikea vastustaa. Sillä on kuitenkin rajansa, jotka kulkevat usein arjen konkreettisessa toimeenpanossa. Se, mihin yksittäinen opettaja tai oppilaitos omassa arjessaan pystyy, määrittyy yleensä muista asioista kuin tavoitteiden hyvyydestä. Rajat nousevat arjesta itsestään.
Siksi todellinen idealismi huolehtii myös arjen maaperän tuntemisesta. Missä on kalliota, jolla muutokset kestävät? Missä on hiekkaa, johon hyvät tavoitteet kaatuvat? Mitä arkityön tekijät tarvitsevat arkeensa, jotta he voivat toteuttaa hyvät tavoitteet?
Vaikka rationaalisuus ja idealismi joskus vuorottelevatkin, niitä ei tule asettaa vastakkain, vaan yhteistyöhön. Hyvät tavoitteet voivat toteutua niin koulutuspolitiikassa kuin liike-elämässä, jos niiden toimeenpanossa on riittävästi rationaalista realismia.
Viite
Barley, Stephen & Kunda, Gideon (1992): Design and devotion: Surges of rational and normative ideologies of control in managerial discourse. Administrative Science Quarterly 37(3), 363-399
