Alkeellisen mielihyvän journalistinen apaja

Janne Seppänen

04.11.2020 12:11

Helsingin Sanomat kertoo 19 muun lehden ohella sulkevansa verokoneensa marraskuuksi, koska verottaja ei enää toimita heille täydellisiä suurituloisten listauksia. Lehdet siis rankaisevat lukijoitaan, kun joutuvat journalistisen haasteen eteen.

Sulkupäätös on HS:n vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan protesti sille, että verottaja on avannut verovelvollisille mahdollisuuden kieltää omien tietojensa listaamisen. Noin 4000 henkilöä on tarttunut tilaisuuteen.

Protestiaan lehti perustelee verotietojen yhteiskunnallisella merkityksellä. Niemen mukaan puutteellisen listauksen ”pohjalta on yhä vaikeampaa tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää tutkivaa journalismia, merkityksellisiä havaintoja ja tilastoja”. Vaikka protesti toteutustapa on koominen, Niemen perustelut sille ovat hyviä.

Verotietojen julkisuus on kuitenkin monimutkaisempi asia kuin perusteluista voi lukea.

Taloustietojen julkaiseminen tunkeutuu syvälle yksityisyyteen. Kyse ei ole silloin vain siitä, että jotkut rikkaat haluavat olla julkaisematta meisseviä tulojaan. Varsinainen kysymys on laajempi: Miten yksityisen ja julkisen raja yhteiskunnassa piirretään? Mikä on sovelias määrä lain mahdollistamaa läpinäkyvyyttä kunkin ihmisen elämässä? Juuri tämä keskustelu pitäisi käydä nykyisessä tietoverkkojen yhteiskunnassa.

Lehtien protesti yhteiskunnallisesti merkittävän journalismin puolesta haiskahtaa myös ikävän teennäiseltä. Verotietojen kovin journalistinen arvo ei muodostu siitä, miten niiden avulla on mahdollista arvioida vaikkapa taloudellista eriarvoisuutta. Siihen on saatavilla paljon pätevämpiä mittareita.

Journalistiset mediat julkaisevat suurituloisten tietoja ennen kaikkea siksi, että raha kerää hyvin lukijoita. Toimituksissa tiedetään, että suuret tulot kiinnostavat ihmisiä huomattavasti enemmän kuin köyhyys tai eriarvoisuus. Viimeksi mainittujen raportoiminen lukijoita kiinnostavalla tavalla on paljon vaikeampi tehtävä kuin superrikkaiden listaaminen.

Laatujournalismin edustajina itseään pitävät mediat haluavat tietenkin korostaa verotietojen julkisuuden yhteiskunnallista merkitystä. Tosiasia kuitenkin on, että rikkaiden rahojen esittelyllä ne kalastavat aivan samalla alkeellisen mielihyvän apajalla kuin mikä tahansa juorulehti.