Jörn Donner oli kirjailijana määrän mestari. Hän oli kulttuurin moniottelija, elokuvaohjaaja, tuottaja, diplomaatti ja poliitikko, joka halusi tulla tunnetuksi nimenomaan kirjailijana. Hänen poikansa Otto Gabrielsson kirjoitti kirjassaan Rikkaruoho, että isä tähdensi aina kirjojensa suurta lukumäärää. Niitä oli niin paljon, ettei poikakaan pysynyt laskuissa. ”Ehkä niitä on noin sata?” Gabrielsson arvioi.
Jörn Donnerin elämäkerturin Kai Ekholmin mukaan oikea luku on 62. Ja käännösversiot päälle. Siitä huolimatta Jörkka eli muiden töidensä palkoilla. Hän kertoi Ekholmille, ettei enää vanhemmiten odottanut sydän pamppaillen, kun uusi kirja ilmestyi. Niistä sai niin vähän fyrkkaakin, että ne olivat vain ”sporarahoja”.
Siinä suhteessa tilanne on vain huonontunut. Tietokirjailijoiden tulotutkimuksen mukaan tietokirjailijat saavat työstään verotettavaa tuloa keskimäärin 606 euroa vuodessa. Vielä kymmenen vuotta sitten he ansaitsivat melkein kolme kertaa enemmän. Nykyään tietokirjailija ei saa edes sporarahaa. Hän ansaitsee noin 1,7 euroa päivässä. Raitiovaunulippu maksaa Helsingissä 3,10 euroa.
***
Surkea tilanne on seurausta digimurroksesta, joka puhalsi ensin sanomalehtien tulot ja pöllyttää nyt voimalla kirja-alaa. Lukijat ovat siirtyneet kuulijoiksi lukuaikapalveluihin, joista kirjailija saa vain murto-osan painetun kirjan palkkiosta. Erityisen onneton on tilanne Jörn Donnerin ja meidän tiedetoimittajien leipälajissa eli tietokirjallisuudessa. Painettujen tietokirjojen kirjakauppamyynnistä lohkesi viime vuonna melkein viidennes.
Jos katsotaan kustannusyhdistyksen tilastoja, kirjojen euromääräinen myynti on viime vuosina kuitenkin kasvanut, kun yleisö on alkanut kuluttaa kirjojen digitaalisia versioita painettujen rinnalla. Kaikki kasvu tulee kuitenkin kaunokirjallisuudesta. Tietokirjojen digiloikka on epäonnistunut. Tilastoista näkee, että äänikirjoiksi päätyivät vuonna 2022 käytännössä kaikki romaanit mutta alle kolmannes tietokirjoista.
***
Kaikki tietokirjat eivät yksinkertaisesti toimi lukuaikapalveluissa. Sellaisia ovat useimmat osastorakenteiset, erillisistä artikkeleista koostuvat kirjat. Huonosti pärjäävät myös nopsasti tehnyt silppukirjat, joissa on kääritty vanhoja hassunhauskoja knoppitietoja uuteen pakettiin. Selailtavat kirjat voivat houkutella kaupan hyllyllä, mutta lukuaikapalvelu on lahjomaton. Se vaatii tekstiltä sellaista sujuvuutta ja uutuutta, että kirjan jaksaa kuunnella loppuun.
Sellaisia ei sporarahoilla kirjoitella. Niihin tarvitaan kunnollisia apurahoja. Tietokirjailijat eivät saa valtion taitelija-apurahoja lainkaan, toisin kuin kaunokirjallisuuden tekijät. Tietokirjoille on kyllä tarjolla paljon apurahoja monesta lähteestä, mutta ne ovat pientä silppua, muutaman tonnin summia, jotka kannustavat näpyttelemään kirjoja paljon ja nopeasti. Tämän vuoden tulotutkimuksen mukaan tietokirjailijat saivat apurahoja keskimäärin 6 000 euroa vuodessa, kun kaunokirjailijat saivat 14 800 euroa.
Jos haluamme että laadukas tietokirjoittaminen siirtyy sinne minne yleisökin, eli digitaalisille alustoille, valtion epäreilu apurahapolitiikka on korjattava. Myös säätiöiden ja yhdistysten olisi hyvä arvioida myöntämiään apurahoja siitä näkökulmasta, että määrä ei korvaa laatua.
Kaikki kunnia Jörn Donnerille. Varsinkin hänen varhaiset reportaasikirjansa ovat loistavia, mutta ihan jokainen hänen lukuisista kirjoistaan ei ole kestänyt aikaa.
KORJAUS 24.11.2023: Korjattu Rikkaruoho-kirjan kirjoittaja, joka on Jörn Donnerin poika Otto Gabrielsson, ei toinen poika Gabriel Donner, joka oli alkuperäisessä tekstissä.
