Osmo Pekonen
Suomella on salaisia keskitysleirejä, joissa venäläisiä lapsia annetaan homoseksualistien raiskattaviksi, kertoi taannoin verkkolehti Pravda. Se ei ole totta! Mutta onko se edes valhetta? Minusta ei. Valheenhan voi kiistää, mutta millä kumoat tarinan, jossa ei ole päätä eikä häntää?
Miksi Venäjä syytää maailmalle moisia absurdeja tarinoita? Ketä hyödyttää propaganda, jonka harva uskoo todeksi?
Vanha kunnon Neuvostoliitto perustui valheeseen, joka kuitenkin oli systemaattinen. Neuvostoliitossa nähtiin paljon vaivaa, jotta kansalaiset saataisiin uskomaan musta valkeaksi tai päinvastoin. Nyt propagandan historiassa on keksitty jotain uutta, nimittäin ”harmaan kaikki sävyt”. Tarkoitus on hämärtää.
Ymmärsin jotain lukiessani Peter Pomerantsevin kirjaa Nothing is true and everything is possible. The surreal heart of the new Russia (2014). Suositeltava teos. Tekijä on toiminut media-alalla sekä idässä että lännessä ja nähnyt miten sirkus toimii.
Venäläiset uutiset ovat eräänlaista uutispornoa. Ihmisiä ei ole tarkoitus hukuttaa valheeseen vaan viihteeseen. Mikään ei ole totta, mutta ei myöskään valhetta, vaan groteskia, surrealistista viihdettä. Uudenlainen diktatuuri, jolla jättiläisvaltakuntaa nyt hallitaan, on totaalista tositeeveetä.
Kysymys ei ole valheesta, vaan todellisuuden virtualisoimisesta. Liikkeelle pannaan poskettomia juttuja, joita ei ole tarkoitettu uskottaviksi, vaan klikattaviksi, kommentoitaviksi ja eteenpäin sometettaviksi. Uusi propaganda ei halua vakuuttaa, vaan shokeerata.
Venäläinen RT-kanava ei toimi kokonaan eri tavalla kuin amerikkalainen Fox News. Pikemminkin Venäjällä on vain vedetty äärimmäiset johtopäätökset siitä mitä mediafilosofit ja markkinointigurut lännessäkin ovat julistaneet. Totuus on konstruktio. Kaikki on markkinointia. Vain klikkausten määrä merkitsee. The medium is the message.
Venäjän suuri johtaja on tositeeveen sankari ja stuntmanien kuningas. Hän kellistää tiikereitä, lentää taivaalla kurkiaurojen kanssa, ratsastaa ja ampuu yläruumis paljaana. Hänellä on paljon fanittajia, mutta kukaan ei tiedä mitä hän ajattelee – tai seuraavaksi tekee.
Ja tämä on Pomerantsevin kirjan kolkko toinen puoli: kaikki on mahdollista. Kreml haluaa säilyttää toimintavapautensa. Aikansa se hämmentää mediasoppaa ja sekoittaa faktoja, mutta lopulta iskee kovat faktat pöytään – kuten lähettäessään vihreät miehet Krimille.
Netissä velloo hybridisota, jossa trolli voit olla sinä tai minä. Oi jospa sodat tästedes käytäisiinkin vain twiittejä sinkauttelemalla! Uutiskuvat Ukrainasta kertovat kuitenkin toista.
