Anu-Hanna Anttila
Kuva: Shutterstock
Tulevaisuuden ennusteet kertovat monien vanhojen ammattien kuolevan ja uusien syntyvän tilalle. Globalisaatio, tietotöistyminen ja automatisaatio muuttavat kukin osaltaan työn tekemistä. Näiden ohella jo ennestään on tiedossa, että yhä useampi tulee työuransa aikana työskentelemään eri ammateissa ja tehtävissä, mikä edellyttää elinikäistä oppimista. Opetushallituksen mukaan elinikäinen oppiminen tarkoittaa juuri erilaisia valmiuksia, joita on mahdollisuus ylläpitää jatkuvalla oppimisella työelämän muuttuessa. Se edellyttää tekijältään joustavuutta ja kykyä omaksua, ottaa haltuun ja toimia tulevaisuuden Tylypahkassa alati muuttuvissa olosuhteissa.
Nyky-Suomessa on siirrytty jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan. Tästä kertoo osaltaan se, että yleisimmät ammatit ovat myyjä ja yrittäjä. Yhä yleisemmin myytävät tuotteet ovat palveluja ja osaamista. Ne ovat palvelualan ammattilaisten ja erikoistuneiden yrittäjien antamaa apua ja asiantuntemusta sekä hoivaa ja hoitoa. Niitä voi ostaa puhelimitse tai tilata Internetistä sähköisinä palveluina. Ne tuodaan ja ne tulevat asiakkaiden kotiin tai niistä voi nauttia erityisissä tiloissa. Ne irrottavat arjesta, tuottavat iloa ja mielihyvää sekä edistävät hyvinvointia ja terveyttä. Niiden tuottaminen edellyttää tyypillisesti teknologiaa ja erityisasiantuntemusta sekä ammattilaiselta soveltuvaa ja toivottua persoonaa, muuten ei vaativa asiakaspalvelu onnistu. Tästä kaikesta kuluttavat ”jästit” ovat myös valmiita maksamaan.
Oppimisen ohella tulevaisuuden ammattilaisten taidoissa ja persoonassa arvostetaan monitaitoista osaamista, sosiaalisia taitoja ja kansainvälisyyttä. Muuten eivät markkinat pyöri ja työ tuota. Nämä vaatimukset tulevat näkyviksi tulevaisuuden ammateissa, joita on ideoitu Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä aivoriihessä noin tuhannen ihmisen voimin. Tuloksena esiteltiin uusia ammatteja, joita ovat esimerkiksi ”inhimillistäjä”, ”inspiraattori”, ”kärsivällistäjä”, ”sosiaalisen kimmoisuuden opettaja” ja ”syrjäytymisenehkäisijä”. Näissä kaikissa tehtävissä korostuvat ihmissuhdetaidot. Ekologisista arvoista ja tulevaisuuden uhkista kertoo ”ekopoliisin” ammatti ja esteettisistä arvoista puolestaan ammattinimike ”taideguru”. Tietotekniikan erityisosaamista vaaditaan ”datasiepparilta”, kun taas puolestaan ”jokapaikanhöylältä” ja ”junailijalta” edellytetään laaja-alaista moniosaamista.
Nämä kuvitellut tulevaisuuden ammattinimikkeet ovat hauskoja. Samalla ne myös muistuttavat nykyisistä arvostuksista ja siitä suunnasta, johon tulevaisuuden työelämässä kuvitellaan olevan menossa. Tulevaisuuden työelämä piirtyy nimikkeissä monimutkaisena mutta valoisana, sillä ammattinimikkeet ovat enemmänkin ”rohkelikkojen”, ”parantajien” ja ”kirouksenmurtajien” sukuisia kuin ”luihusten” ja ”ankeuttajien” kaltaisia työntekijän pakkohommista kertovia.
Tulevaisuuden työmarkkinoilla halutut ammattilaiset ovat näin oman elämänsä ”harry pottereita” ja ”hermione grangereita”, jotka osaavat ja tekevät sekä ovat persoonina toivotunlaisia. Ja visionäärit ovat Taikaministeriön ”unhoituttajia”, jotka työskentelevät muokaten ”jästien” mieltä, ettei taikamaailma paljastu. Sillä miten käy niiden, jotka eivät näitä tulevaisuuden Tylypahkan vaatimuksia täytä? Tuleeko heistäkin näkymättömiä työntekijöitä? Heitä, jotka istuvat jättimäisessä avokonttorissa tekemässä tietokoneella muutaman minuutin mittaisia työtehtäviä suoritekohtaista korvausta vastaan. Heitä, jotka siivoavat nollatuntisopimuksilla kuluttavien asiakkaiden jäljet viiden tähden luksushotelleissa. Jonkunhan nekin työt on tehtävä.
