Identiteetti kadoksissa

Seitsemän nälkävuotta ovat kolhineet pahasti Suomen itsetuntoa. Hallitus kivittää kansallisen identiteettimme ytimeen kuuluvaa koulutusta ja sivistystä, maailma ryöpsähti kynnyksemme yli 30 000 ”toisuskoisena” pakolaisena, ja Venäjän ja lännen välirikon puhuri roiskautti Itämeren aallokon kintuillemme.
Puhe oikeudesta päivähoitoon, maksuttomaan terveydenhoitoon ja koulutukseen ovat jääneet leikkauslistojen jalkoihin. Näköpiirimme kavennetaan kipuilemaan mielivaltaisten valintojen välillä. Vastakkain asetetaan leikkaukset valtion velan pienentämiseksi ja lisävelan otto turvapaikanhakijoiden kustannusten kattamiseksi. Suomen ”tarina”, kuten on muodikasta sanoa, ei ole positiivinen vaan kärsimyksillä ja uhrauksilla kivetty.
Siten jäljelle jäävät usein kaikkein yksinkertaisimmat ja tylyimmät vaihtoehdot kuten rajat kiinni ja turvapaikanhakijoiden vähimmäisturvan leikkaukset. Samalla ihmisten yhdenvertaisuus ja Suomen allekirjoittama kansainvälinen pakolaissopimus vedetään kölin ali.
Identiteettimme ihmisoikeuksia kunnioittavana pohjoismaana on jäämässä ”kansallisen edun ja realismin” jalkoihin. Sitä haaskataan Venäjälle esitettäviin pakolaissopimuksen vastaisiin vaatimuksiin estää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa Suomesta. Niinhän myös öljyrikas Norja toimi, samoin kuin EU Turkin suhteen.
Ukrainan kriisi puolestaan muistutti meitä ikävällä tavalla siitä, että Venäjän ja lännen etupiirikamppailu ei ole sittenkään ohi. Tämä näkyy myös Itämerellä niiden sotavoimien kasvaneena määränä.
Kaiken tämän seurauksena Suomi hapuilee hukkaamaansa identiteettiä negaatioiden kautta: Meillä ei ole varaa solidaarisuuteen, ihmisoikeuksia ei tarvitse puolustaa tosipaikan tullen ja Venäjän politiikkaamme määrittävät turvallisuusuhat.
Asemoidessamme itsemme EU:n ja Venäjän konfliktin kautta Euroopan itäiseksi etuvartioksi, pakolaiskriisi näyttäytyy Putinin juonena EU:n heikentämiseksi, 30 000 lähinnä Ruotsin kautta Suomeen tullutta pakolaista todisteena tästä ja vaivaiset 1000 Venäjältä tullutta turvapaikan hakijaa FSB:n kyhmyisenä sormena, jolla se morsettaa kolkkoa ulkopoliittista signaaliaan.
Elättelemättä harhakuvia Venäjän toimintatavoista, varsinainen vahinko Suomelle syntyy kuitenkin siitä, jos poliittisia erimielisyyksiämme ryhdytään käsittelemään ”EU:n yhtenäisyyttä” ja ”Suomen vakautta” horjuttavana Venäjän hybridisodan resonoimisena. Siinä kajotaan demokraattisen yhteiskunnan perustaan, sananvapauden rajoihin.
Nämä tuskin kuuluvat niihin elementteihin, joista haluamme Suomen identiteetin muodostuvan?