Janne Seppänen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
Kun rohkeudesta puhutaan, ensimmäiseksi tulevat mieleen maansa itsenäisyyden puolesta taistelevat ukrainalaiset. Monet heistä joutuvat kohtaamaan kysymyksen rohkeudesta tilanteessa, jossa panoksena on oma tai läheisten henki. Sota on julma suurennuslasi, joka pakottaa näkemään rohkeuden monet puolet.
Rauhassa elävien suomalaisten ei tarvitse testata rohkeuttaan sodan oloissa. Ehkäpä juuri siksi puhumme niin paljon peloistamme, joita luodataan erilaisilla kyselyillä useampaan otteeseen vuodessa. Rohkeuttamme ei kyselyissä selvitetä, vaikka se on oikeastaan pelkoa olennaisempi asia. Rohkeudessa on kyse pelon kohtaamisesta ja voittamisesta.
Rohkeutta on tietenkin monenlaista, ja se on hiipinyt myös mainosjargonin osaksi. Siihen pelon kohtaaminen ei liity millään tavoin. Kun joku puhuu ”rohkeasta avauksesta”, moni kliseetajulla varustettu kuulija tuntee olonsa kiusaantuneeksi.
Mutta millaista sitten on suomalainen rohkeus? Otetaan kolme – ja vain kolme – arkista esimerkkiä.
Rohkea on se, joka laittaa ammatissaan oman turvallisuutensa peliin tehdäkseen sen, mikä pitää tehdä. Palavaan rakennukseen sukeltava pelastaja tai aseellista riehujaa hillitsemään menevä poliisi osoittaa rohkeutta.
Rohkea on se, joka on valmis puolustamaan ihmisarvoa, vaikka siitä aiheutuisi hänelle itselleen ongelmia. Rohkea puuttuu rasismiin täydessä raitiovaunussa senkin uhalla, että vihamielinen käyttäytyminen kohdistuu myös häneen itseensä. Rohkea tietää sen, että rasismin paras kaveri on enemmistön hiljaisuus, välinpitämättömyys ja pelkuruus. Tähän enemmistöön rohkea ei halua kuulua.
Rohkea on se, joka uskaltaa olla itselleen rehellinen ja kohdata ongelmansa. Monissa perheissä pelätään joulua, koska jompikumpi tai molemmat vanhemmista eivät ole tarpeeksi rohkeita myöntääkseen päihdeongelmansa ja uskaltaakseen hakea apua. Kuinka paljon iloa monen lapsen elämään syntyisikään, jos hänen ei tarvitsisi jouluna olla perheen urhea aikuinen, kun vanhemmista ei siihen ole.
Kuten esimerkit osoittavat, rohkeus ei ole helppo laji. Jokaisen kannattaa kuitenkin ihan itsetuntemuksensa vuoksi kysyä lempeästi itseltään: Missä olen tänä vuonna osoittanut rohkeutta?
