Kidutusta El Silencion saarella

Osmo Pekonen

Ylen uutisia moititaan milloin mistäkin. Näinä sekavina aikoina emme toki voi odottaa kansalaisten yksimielisyyttä kaikesta. Uutisissa on pakostakin mukana aika paljon tulkintaa. Mutta löytyykö Yleltä suoranaisia valheita? Tekeekö Yle valeuutisia niin kuin väitetään? Kerronpa pari esimerkkiä.
Huhtikuun 3. päivänä 2017 nousi somessa tunteikas kohu kymmenen afgaanipakolaisen palautuksesta kotimaahansa. Facebookissa kutsuttiin osoittamaan mieltä: ”Naisia odottaa pakkoavioliitto, raiskaaminen, kuolema. Miehiä odottaa kaulan leikkaaminen tai kiristäminen omien lasten kuolemalla.”
Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli rauhanomainen mielenosoitus, Pasilan poliisitalolla vähemmän rauhanomainen. Poliiseja haukuttiin fasisteiksi ja rasisteiksi, sioiksi ja koiriksi. Lopulta levisi huhu, jonka mukaan yritysjohtaja Mika Anttosen käskystä öljy-yhtiö St1 ei tule tankkaamaan palautettavien lentokonetta. Somessa kiiteltiin vuolaasti Anttosen eettisyyttä.
Hufvudstadsbladet uutisoi asiasta ensimmäisenä, ja Yle toisti saman tiedon. Seuraavana päivänä Yle joutui kuitenkin korjaamaan tarinaansa. Draaman kaari petti, kun kävi ilmi, ettei St1:llä lainkaan ole tankkaustoimintaa lentokentällä. Tapaus oli aika nolo.
Sitten kerron toisen esimerkin, joka mielestäni on vakavampi ainakin siitä syystä, ettei Yle sitä koskaan ole korjannut. Ollaan vuodessa 2013, jolloin argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio äänestettiin paaviksi 13.3. nimellä Franciscus I. Seuraavana päivänä Yle teki hänestä aika negatiivisen henkilökuvan otsikolla ”Uuden paavin kultaus rapisee jo”. Lähteeksi ilmoitettiin Kansan uutiset.
Ja mitäpä lähde kertoo. Palataan Argentiinan diktatuurivuosiin 1976–1981, jolloin kenraali Jorge Videlan johtama sotilasjuntta murhasi ja kidutti tuhansia ihmisiä, joukossa useita katolisia pappejakin. Muun muassa edistysmielinen katolinen piispa Enrique Ángel Angelelli murhattiin 1976.
Kansan uutisten mukaan murhien ja kidutusten yhtenä takapiruna oli kukapa muu kuin Jorge Mario Bergoglio, joka juuri tuolloin toimi Argentiinan jesuiittaveljeskunnan esimiehenä. Myös lukuisia jesuiittoja vangittiin. ”Vangit piilotettiin Franciscus I:n loma-asuntoon, joka sijaitsi El Silencio -nimisellä saarella Río Plata -joen varrella.” Tuleva paavi ”oli myös läsnä vangittujen jesuiittojen kidutuskuulustelussa”.
Voiko tämä olla totta? Onko lempeänä tunnettu paavi Franciscus tosiaan entinen kiduttaja? Miten hän voi jatkaa korkeissa tehtävissään, kun taustat ovat tällaiset? Kansan uutisten ja Ylen juttu tuntuu niin paksulta, että se herättää epäilyksiä. Oliko vaatimattomasta elämäntavastaan tunnetulla kirkonpaimenella ylipäänsä mitään ”loma-asuntoa”? Googlaamalla en edes ole löytänyt mitään El Silencio -nimistä saarta, mutta ehkä sen maantieteellinen nimi on ollut jokin muu?
Ongelmana on se, että Ylen toimittajat tekevät työtään liiankin palavalla tunteella. Yleläinen maailma on manikealainen: se jakautuu hyvään ja pahaan. Vihreän energian kehittäjänä tunnettu Mika Anttonen on ilman muuta hyvä ihminen, joten tarinaan sopii, että hän vastustaa kidutuslentoja Kabuliin. Paavi sen sijaan on joidenkin suomalaisten mielestä yhtä kuin Saatana itse, joten rooli entisenä kiduttajana istuisi henkilökuvaan. Aina joku uskoo.
Ylen molemmat ”höpöjutut” syntyivät kopioimalla muita medioita. Eikö Ylen olisi viisaampaa lähettää oma toimittaja paikalle selvittämään mitä missäkin todella on tapahtunut?
 
 
 
 
 
 

Lue myös:

Sanat ja teot

Sanat ja teot

”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori. Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät...

Monen sortin denialisteja

Monen sortin denialisteja

Ilmastonmuutosta ei ole. Rokotteet ovat turhia. Vladimir Putin on hieno mies. Tiedän suomalaisia, jotka allekirjoittavat kaikki nämä shokeeraavat väitteet. Yksi taitaa istua eduskunnassakin. Denialismi on aikamme sairaus. On kanssaihmisiä, jotka saavat suurta...

Sotatieteiden maisteri

Sotatieteiden maisteri

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään...

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Soittaako kelloa: miljöö josta ei saa otetta? Tekopirteä henkilö osoittamassa kynällä kattoa? Vanhempi mies jammailemassa jäykähkösti kuulokkeet korvilla? Tällöin olet todennäköisesti nähnyt kuvapankista poimitun kuvan. Ei päivää ilman kuvapankkikuvaa. Niitä on...