Kiitos rusinoista, tutkija

Kirsi Heikkinen

Blenheim, Uusi-Seelanti

Kuva: Blenheim, Uusi-Seelanti.


”Olen niiiiiiin iloinen, kun saan nyppiä rusinat sun pullista”, totesin professorille, jonka kanssa seisoin rullaportaissa. Hän häkeltyi, eikä ihme: olimmehan juuri matkalla kahvilaan. Yritin tarkentaa: ”Niin siis että sinä teet kaiken työn ja minä saan syödä hedelmät.”
En tiedä ymmärsikö hän loppujen lopuksikaan kömpelöä kiitostani siitä, että hän oli lupautunut selittämään minulle pitkän tutkimusprojektinsa antia – pullaa hän ei ainakaan valinnut kahvikupposensa seuraksi.
Kiitospäivän innoittamana juutuin miettimään asioita, joista olen kiitollinen. Muistin professorin ja rusinat. Käytänkin tilaisuuden hyväkseni ja kiitän kaikkia tieteilijöitä julkisesti tässä:
Olen kiitollinen, että jaksatte keskittyä ja porautua yhteen ja samaan asiaan kuukausia, vuosia, jopa vuosikymmeniä. Teidän ansiostanne minä ja muut, joiden uteliaisuus on miljoona kertaa kärsimättömämpää sorttia, saamme istahtaa valmiiseen pöytään ja mässäillä tuottamaanne tietoa. Joka alalta ja mielin määrin.
Olen kiitollinen, että sinnikkäästi rapsutatte, niin tuskallisen hidasta kuin se onkin, ihmisen ja Maan ja universumin olemusta esiin hiukkanen kerrallaan, jotta ymmärtäisimme paremmin itseämme; keitä ja missä me oikein olemme. Mutta erityisen kiitollinen olen teille omista itsekkäistä syistäni. Siitä, että te ja edeltäjänne olette tehneet elämäni – ja läheisteni elämän – turvallisemmaksi, terveellisemmäksi, ennustettavammaksi, mukavammaksi ja helpommaksi.
Pakko kiittää ihan erikseen internetistä! Ja siitä, että lätkitte kaikki tutkimuksenne sinne minun ihmeteltävikseni. Sen vuoksi voin tehdä työkseni sitä mitä teen, missä ikinä haluan. Vaikka nyt Uudessa-Seelannissa. Ja netin takia voin olla etäläsnä ystävieni ja kollegojeni elämässä, osallistua livenä keskusteluihin täältä toiselta puolelta palloa. Ja voin nähdä isäni ja äitini kasvot täältä kaukaa asti, puhua kuin välillämme ei olisi matkaa tuhansia kilometrejä.
Olisikohan Marconikaan uskonut moista? Ehkä olisi. Fyysikoilla on mielikuvitusta.
Oli miten oli: kiitän ammatinvalinnastanne. Tiedettä ei olisi ilman teitä. Ja ilman tiedettä maailmani olisi litteä.
Ps. Ai niin. Kiitos vielä siitäkin, että viitsitte vääntää rautalangasta. Ei niin gurua tutkijaa, ettei hän auttaisi tiedetoimittajaa mäessä. It never seizes to astonish me that so called top scientists, who must receive hundred(s) of e-mails a day, are the quickest to react to unknown Finnish journalist’s yelp for help. And after the tenth follow-up question, the one after the one I promised would definately be the last one, for which I apologise, I get an answer: ”Don’t worry about it. I love to talk about this stuff.”
Thank you. For being a scientist.

Lue myös:

Sanat ja teot

Sanat ja teot

”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori. Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät...

Monen sortin denialisteja

Monen sortin denialisteja

Ilmastonmuutosta ei ole. Rokotteet ovat turhia. Vladimir Putin on hieno mies. Tiedän suomalaisia, jotka allekirjoittavat kaikki nämä shokeeraavat väitteet. Yksi taitaa istua eduskunnassakin. Denialismi on aikamme sairaus. On kanssaihmisiä, jotka saavat suurta...

Sotatieteiden maisteri

Sotatieteiden maisteri

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään...

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Soittaako kelloa: miljöö josta ei saa otetta? Tekopirteä henkilö osoittamassa kynällä kattoa? Vanhempi mies jammailemassa jäykähkösti kuulokkeet korvilla? Tällöin olet todennäköisesti nähnyt kuvapankista poimitun kuvan. Ei päivää ilman kuvapankkikuvaa. Niitä on...