Kirsi Heikkinen
Kuva: Blenheim, Uusi-Seelanti.
”Olen niiiiiiin iloinen, kun saan nyppiä rusinat sun pullista”, totesin professorille, jonka kanssa seisoin rullaportaissa. Hän häkeltyi, eikä ihme: olimmehan juuri matkalla kahvilaan. Yritin tarkentaa: ”Niin siis että sinä teet kaiken työn ja minä saan syödä hedelmät.”
En tiedä ymmärsikö hän loppujen lopuksikaan kömpelöä kiitostani siitä, että hän oli lupautunut selittämään minulle pitkän tutkimusprojektinsa antia – pullaa hän ei ainakaan valinnut kahvikupposensa seuraksi.
Kiitospäivän innoittamana juutuin miettimään asioita, joista olen kiitollinen. Muistin professorin ja rusinat. Käytänkin tilaisuuden hyväkseni ja kiitän kaikkia tieteilijöitä julkisesti tässä:
Olen kiitollinen, että jaksatte keskittyä ja porautua yhteen ja samaan asiaan kuukausia, vuosia, jopa vuosikymmeniä. Teidän ansiostanne minä ja muut, joiden uteliaisuus on miljoona kertaa kärsimättömämpää sorttia, saamme istahtaa valmiiseen pöytään ja mässäillä tuottamaanne tietoa. Joka alalta ja mielin määrin.
Olen kiitollinen, että sinnikkäästi rapsutatte, niin tuskallisen hidasta kuin se onkin, ihmisen ja Maan ja universumin olemusta esiin hiukkanen kerrallaan, jotta ymmärtäisimme paremmin itseämme; keitä ja missä me oikein olemme. Mutta erityisen kiitollinen olen teille omista itsekkäistä syistäni. Siitä, että te ja edeltäjänne olette tehneet elämäni – ja läheisteni elämän – turvallisemmaksi, terveellisemmäksi, ennustettavammaksi, mukavammaksi ja helpommaksi.
Pakko kiittää ihan erikseen internetistä! Ja siitä, että lätkitte kaikki tutkimuksenne sinne minun ihmeteltävikseni. Sen vuoksi voin tehdä työkseni sitä mitä teen, missä ikinä haluan. Vaikka nyt Uudessa-Seelannissa. Ja netin takia voin olla etäläsnä ystävieni ja kollegojeni elämässä, osallistua livenä keskusteluihin täältä toiselta puolelta palloa. Ja voin nähdä isäni ja äitini kasvot täältä kaukaa asti, puhua kuin välillämme ei olisi matkaa tuhansia kilometrejä.
Olisikohan Marconikaan uskonut moista? Ehkä olisi. Fyysikoilla on mielikuvitusta.
Oli miten oli: kiitän ammatinvalinnastanne. Tiedettä ei olisi ilman teitä. Ja ilman tiedettä maailmani olisi litteä.
Ps. Ai niin. Kiitos vielä siitäkin, että viitsitte vääntää rautalangasta. Ei niin gurua tutkijaa, ettei hän auttaisi tiedetoimittajaa mäessä. It never seizes to astonish me that so called top scientists, who must receive hundred(s) of e-mails a day, are the quickest to react to unknown Finnish journalist’s yelp for help. And after the tenth follow-up question, the one after the one I promised would definately be the last one, for which I apologise, I get an answer: ”Don’t worry about it. I love to talk about this stuff.”
Thank you. For being a scientist.
