Koreassa, aamunkoiton maassa

Osmo Pekonen

Elokuun puolivälissä olin Etelä-Koreassa Kansainvälisessä matemaatikkokongressissa, jossa oli 4000 osallistujaa yli 120 maasta. Kongressin suurimmaksi tiedeuutiseksi kohosi se, että neljästä myönnetystä Fieldsin mitalista yksi meni ensimmäistä kertaa naiselle, nimittäin iranilaissyntyiselle Maryam Mirzakhanille, 37, joka nykyisin työskentelee Stanfordissa.
Mirzakhanin tutkimusaiheena ovat Riemannin pintojen muodostamat moduliavaruudet, toisin sanoen sama klassinen aihe, jota aikoinaan tutki myös Lars Ahlfors, Suomen ainoa Fieldsin mitalisti vuodelta 1936. Ja olenpa minäkin kirjoittanut väitöskirjan moduliavaruuksista – joskaan en taida työskennellä ihan samalla tasolla kuin edellä mainitut. Moduliavaruuksia sovelletaan muun muassa string-teoriassa eli nykyfysiikan yhtenäisteoriassa.
Mirzakhanin huippusaavutus otettiin hänen entisessä kotimaassaan vastaan ristiriitaisin tuntein. Iranin presidentti onnitteli Fieldsin mitalistia, mutta yhtä hyvin hänelle voitaisiin tuomita 90 ruoskaniskua hunnutta esiintymisestä. Iranin mediassa Mirzakhan hunnutettiin kuvankäsittelyllä.
Naiset olivat framilla muutenkin, sillä myös matemaatikkokongressin puheenjohtajana toimi ensimmäistä kertaa nainen, belgialaissyntyinen Ingrid Daubechies. Avajaisissa Etelä-Korean naispresidentti Park Geun-hye jakoi mitalit ja piti hyvän puheen. Sekä hänen isänsä että äitinsä on aikoinaan murhattu poliittisista syistä, joten turvatoimet olivat tarkat.
Presidentin viikko oli vilkas, sillä seuraavana päivänä saapui vierailulle paavi Franciscus. Kansojen villitsijä veti koolle Soulin keskusaukiolle ehkä miljoona uskovaista, olinpa minäkin läsnä. Lempeän maineensa mukaisesti Franciscus sulki syliinsä kehitysvammaisia lapsia, lohdutti Sewol-laivaonnettomuuden uhrien omaisia ja varoitti Samsungin, Hyundain ja LG:n kotimaan asukkaita sokaistumasta materialismista.
Pohjois-Koreaa hallitsevat pimeyden ruhtinaat tervehtivät paavia laukaisemalla hänen saapumispäivänään viisi ohjusta, jotka tosin oli tähdätty mereen. Hulluuden monumentti on Koreoiden välinen rajavyöhyke, johon kävin tutustumassa. Se lienee maailman tarkimmin vartioitu maakaistale, jolla oksakaan ei huomaamatta risahda. Miinoja täyteen kylvetystä tuhannen neliökilometrin alueesta on tullut Aasian arvokkaimpia lintuparatiiseja.
Kävin infiltraatiotunnelissa, jollaisia pitkin pohjoiskorealaisten desanttien aikoinaan oli määrä soluttautua ali rajan. Kokemus ahtaassa ja kosteassa onkalossa syvällä maan alla oli klaustrofobinen. Desanttien on täytynyt olla pieniä ja vikkeliä, sillä minun kokoiseni miehen liikkuminen tunnelissa sujui vaivalloisesti.

Lue myös:

Suomi kansainvälistyy – miten huomioimme tämän tiedeviestinnässä?

Suomi kansainvälistyy – miten huomioimme tämän tiedeviestinnässä?

Tiedeviestinnän arvo on laajasti tunnistettu. Hyvä niin! Tieteen ajatellaan kuuluvan kaikille, ja esimerkiksi erilaiset lasten ja nuorten tiedetapahtumat ovat jo tärkeä osa tutkimuksesta kertomista. Silti tarjonta ei tavoita vielä kaikkia, eikä toisaalta kaikilla...

Mitä sote-alalla ei arvosteta?

Mitä sote-alalla ei arvosteta?

Sote-alan kriisi on ollut talven tapetilla. Kriisi tiivistyy työntekijöiden huonoihin oloihin ja työntekijäpulaan sekä näiden myötä palveluiden heikkenemiseen, kuten ylipitkiin jonoihin. Kriisi ruokkii itseään, kun alalta poistuu hoitajia samassa tahdissa kuin uusia...

Äänikirja nostaa rimaa

Äänikirja nostaa rimaa

373 arvostelua. Niin moni lukija oli tähän päivään mennessä vaivautunut pisteyttämään helmikuussa ilmestyneen kirjani lukuaikapalvelu BookBeatissa. Määrä ei ole valtaisa, mutta tietokirjalle ihan hyvä. Ja mikä parasta, se kasvaa koko ajan. Ukrainan musta multa on...

Setämiestä ahdistaa

Setämiestä ahdistaa

Olen jo vuosikausia toiminut päätyöni ohessa Ylioppilastutkintolautakunnassa sensorina, joka tarkastaa Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen ylioppilaskoesuorituksia. Tehtävä on haasteellinen mutta kiinnostava: satojen koesuoritusten lukeminen vuosittain eri...