Koreassa, aamunkoiton maassa

Osmo Pekonen

Elokuun puolivälissä olin Etelä-Koreassa Kansainvälisessä matemaatikkokongressissa, jossa oli 4000 osallistujaa yli 120 maasta. Kongressin suurimmaksi tiedeuutiseksi kohosi se, että neljästä myönnetystä Fieldsin mitalista yksi meni ensimmäistä kertaa naiselle, nimittäin iranilaissyntyiselle Maryam Mirzakhanille, 37, joka nykyisin työskentelee Stanfordissa.
Mirzakhanin tutkimusaiheena ovat Riemannin pintojen muodostamat moduliavaruudet, toisin sanoen sama klassinen aihe, jota aikoinaan tutki myös Lars Ahlfors, Suomen ainoa Fieldsin mitalisti vuodelta 1936. Ja olenpa minäkin kirjoittanut väitöskirjan moduliavaruuksista – joskaan en taida työskennellä ihan samalla tasolla kuin edellä mainitut. Moduliavaruuksia sovelletaan muun muassa string-teoriassa eli nykyfysiikan yhtenäisteoriassa.
Mirzakhanin huippusaavutus otettiin hänen entisessä kotimaassaan vastaan ristiriitaisin tuntein. Iranin presidentti onnitteli Fieldsin mitalistia, mutta yhtä hyvin hänelle voitaisiin tuomita 90 ruoskaniskua hunnutta esiintymisestä. Iranin mediassa Mirzakhan hunnutettiin kuvankäsittelyllä.
Naiset olivat framilla muutenkin, sillä myös matemaatikkokongressin puheenjohtajana toimi ensimmäistä kertaa nainen, belgialaissyntyinen Ingrid Daubechies. Avajaisissa Etelä-Korean naispresidentti Park Geun-hye jakoi mitalit ja piti hyvän puheen. Sekä hänen isänsä että äitinsä on aikoinaan murhattu poliittisista syistä, joten turvatoimet olivat tarkat.
Presidentin viikko oli vilkas, sillä seuraavana päivänä saapui vierailulle paavi Franciscus. Kansojen villitsijä veti koolle Soulin keskusaukiolle ehkä miljoona uskovaista, olinpa minäkin läsnä. Lempeän maineensa mukaisesti Franciscus sulki syliinsä kehitysvammaisia lapsia, lohdutti Sewol-laivaonnettomuuden uhrien omaisia ja varoitti Samsungin, Hyundain ja LG:n kotimaan asukkaita sokaistumasta materialismista.
Pohjois-Koreaa hallitsevat pimeyden ruhtinaat tervehtivät paavia laukaisemalla hänen saapumispäivänään viisi ohjusta, jotka tosin oli tähdätty mereen. Hulluuden monumentti on Koreoiden välinen rajavyöhyke, johon kävin tutustumassa. Se lienee maailman tarkimmin vartioitu maakaistale, jolla oksakaan ei huomaamatta risahda. Miinoja täyteen kylvetystä tuhannen neliökilometrin alueesta on tullut Aasian arvokkaimpia lintuparatiiseja.
Kävin infiltraatiotunnelissa, jollaisia pitkin pohjoiskorealaisten desanttien aikoinaan oli määrä soluttautua ali rajan. Kokemus ahtaassa ja kosteassa onkalossa syvällä maan alla oli klaustrofobinen. Desanttien on täytynyt olla pieniä ja vikkeliä, sillä minun kokoiseni miehen liikkuminen tunnelissa sujui vaivalloisesti.

Lue myös:

Sanat ja teot

Sanat ja teot

”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori. Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät...

Monen sortin denialisteja

Monen sortin denialisteja

Ilmastonmuutosta ei ole. Rokotteet ovat turhia. Vladimir Putin on hieno mies. Tiedän suomalaisia, jotka allekirjoittavat kaikki nämä shokeeraavat väitteet. Yksi taitaa istua eduskunnassakin. Denialismi on aikamme sairaus. On kanssaihmisiä, jotka saavat suurta...

Sotatieteiden maisteri

Sotatieteiden maisteri

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään...

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Soittaako kelloa: miljöö josta ei saa otetta? Tekopirteä henkilö osoittamassa kynällä kattoa? Vanhempi mies jammailemassa jäykähkösti kuulokkeet korvilla? Tällöin olet todennäköisesti nähnyt kuvapankista poimitun kuvan. Ei päivää ilman kuvapankkikuvaa. Niitä on...