Osallistuvan budjetoinnin menetelmä kuntalaisten ja kaupunkilaisten osallistamisessa on herättänyt Suomessa viime aikoina runsaasti huomiota, kun osallistuvan budjetoinnin hankkeita on virinnyt ympäri maata. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat otetaan mukaan ideoimaan ja päättämään yhteisten verovarojen käytöstä. Pääpiirteissään osallistuvaa budjetointia toteutetaan siten, että organisaatio, kuten kaupunki tai kunta, varaa budjetistaan tietyn määrärahan asukkaiden päätettäväksi. Tavoitteena on yleensä kehittää yhdessä viihtyisämpää, yhdenvertaisempaa ja toimivampaa asuinympäristöä.
Suomessa määrärahaltaan suurimpana Helsingin Omastadi-hanke kohdistaa 8,8 miljoonaa euroa asukkaiden päätettäväksi. Turun asukasbudjetissa asukkaat päättivät vastikään miljoonan euron käytöstä. Tampereella päättyi marraskuun lopussa äänestysvaihe Mun Tampere-osallistuvassa budjetoinnissa, jossa jaossa on 450 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Isojen kaupunkien lisäksi osallistuva budjetonti kiinnostaa myös pienemmissä kunnissa, kuten Janakkalassa, jossa osallistuvaa budjetointia tehdään 50 000 euron määrärahalla tai Inarissa, jossa käytettävänä on 10 000 euroa.
Turun kaupungin asukasbudjetointiin varattiin miljoona euroa.
Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat ensin ideoivat, mihin rahaa voisi käyttää ja lähettävät ideat organisaatiolle, jossa ne tarkastetaan tiettyjen kriteerien näkökulmasta. Kriteerit liittyvät yleensä esimerkiksi idean laillisuuteen tai eettiseen hyväksyttävyyteen. Hyväksytyt ideat etenevät jalostusvaiheeseen, jossa niistä muokataan täsmällisempiä ehdotuksia esimerkiksi kaikille avoimissa työpajoissa. Sen jälkeen ehdotukset kustannusarvioidaan ja asetetaan nähtäville äänestystä varten. Äänestyksessä asukkaat antavat äänensä ehdotuksille, joiden toivovat tulevan toteutetuiksi. Organisaatio toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset.
Vastikään julkaistu Helsingin osallistuvan budjetoinnin Omastadin loppuarviointi nostaa esiin suosituksia Omastadin kehittämiseksi. Yksi suosituksista liittyy ehdotuksia koskevaan julkiseen keskusteluun. Arvioinnin mukaan käytetty äänestysjärjestelmä johti paikoittain kiivaaseen kilpailuun ehdotusten välillä ja epäreiluksi koettuun taktikointiin. Tämä liittyi erityisesti äänestysvaiheessa äänimäärien reaaliaikaiseen näkymiseen ja mahdollisuuteen muuttaa omaa ääntä. Arvioinnissa kannustetaan siirtämään huomiota äänestyksestä ehdotuksia koskevaan julkiseen keskusteluun ja luomaan enemmän tilaa keskustelulle ehdotusten sisällöistä. Havainto ehdotuksia koskevan sisällöllisen keskustelun tarpeesta on tärkeä, sillä osallistuvan budjetoinnin prosessissa sisällöllinen julkinen keskustelu saattaa helposti jäädä vain esimerkiksi ideoiden jalostamista varten järjestettyihin työpajoihin.
Kilpailullisen asetelman kannalta voidaan kuitenkin kysyä, että eikö se ole jo sisäänrakennettuna osallistuvan budjetoinnin menetelmässä? Tai pitäisikö siihen organisaation tasolta pyrkiä puuttumaan? Kilpailu nostaa kiinnostavasti esiin kysymyksen siitä, millainen osallistuminen tai aktiivisuus on hyväksyttävää tai toivottua? Kun osallistuvassa budjetoinnissa kehitetyt suunnitelmat asetetaan äänestykseen, tuottaa se jo väistämättä asetelman, jossa suunnitelmia verrataan toisiinsa, ne saavat eri määrän ääniä ja vain osa valikoituu toteutettavaksi.
Asukkaiden aktivoituminen keräämään kannatusta omille ehdotuksilleen voi olla myös osoitus siitä, että he ovat sitoutuneita omaan asuinalueeseensa tai tiettyyn asiaan, jota haluavat edistää osallistuvan budjetoinnin keinoin. Tieteentutkija Noortje Marres on kirjoittanut käsitteestä issue publics, jolla hän kuvaa ihmisten aktivoitumista toimimaan kun jokin asia herättää heissä huolta ja kiinnostuksen. Marresia seuraten osallistuvan budjetoinnin kilpailullista piirrettä voi kenties ajatella myös osoituksena omistajuudesta, siitä, että ihmiset kokevat jonkin asian tai ongelman tärkeäksi ja haluavat vaikuttaa sen ratkaisemiseen.
