Kun haippi huippaa

 
”Tulevaisuusvaliokunta kuuli tekoälyä tiettävästi ensimmäisenä valiokuntana maailmassa.”  (9.4.2021)
 
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kuuli Open AI -yrityksen GPT-3 nimistä tekoälyä, jonka kouluttamiseen on käytetty ennennäkemättömän paljon tietoa: sen hermoverkossa on 170 miljardia parametria eli todella paljon internetiä. Tulevaisuusvaliokunnan kokoukseen oli luotu kuultavaksi ja keskusteltavaksi kaksi ”persoonallisuutta”. Toinen Elon Muskin kaltainen teknologiaeliitin edustaja Muskie ja toinen Saara, Greta Thunbergin kaltainen aktivisti. Tulevaisuusvaliokunnan kuulemisesta ovat uutisoineet ainakin Politico ja Iltalehti.
 
Tekoälyn kaikenkattavan käsitteen yhteydessä on usein tottunut kuulemaan hypetystä tekoälyn kaikkivoipaisista mahdollisuuksista ja uhkakuvista, Powerpoint-nivaska haipin takuutena. Vuoden 2019 kansallisessa tiedeviestinnän kongressissa tutkija J. Scott Brennen avasi julkisen keskustelun tilaa koneoppimisesta ja median vaikutuksesta siihen, mitä tekoälystä tiedetään. Haippaus on osa odotuksia, jotka vaikuttavat käsityksiin tekoälystä sekä teknologisiin toteutuksiin. ”Journalisteihin kohdistuu painetta siitä, että teknologiayritykset eivät välttämättä pidä heitä koskevasta uutisoinnista. Mutta iso uutisaihe on nyt teknologiayritysten vaikutus elämäämme. Tarvitsemme monimuotoisia ääniä tässä uutisoinnissa”, tviittasi Vastuullinen tiede -hanke Brennenin esitystä.
 
Sosiaalisessa mediassa valiokunnan kokeilua teknologian parissa kehuttiin, mutta ei varauksemattomasti. Suomalaisten tekoälytutkijoiden reaktio tulevaisuusvaliokunnan tiedotteeseen oli kriittisesti arvostelevaa. Professori Teemu Roos kokeili keskustelua saman ohjelmiston eri persoonan kanssa, joka ehdotti potentiaalisesti väkivaltaista vallankaappausta ratkaisuna globaaliin köyhyyteen. Opetusdatan rikkaudesta huolimatta GPT-3 ei siis ymmärrä pätkääkään tilastollisesti ja automaattisesti tuottamastaan sisällöstä, kuten professori Hannu Toivonen Ylen artikkelissa vuodelta 2020 kertoo. Toivonen myös varoittaa kyseisen tekoälyn osalta hypetyksen uhkasta, vaikka kuvailee myös myönteisiä kehityskohteita. Onko nyt haippi huipannut?
 
Moittimatta ollenkaan tulevaisuusvaliokunnan luovaa otetta uuteen ja tutustumista teknologiaan, nousee mieleen kysymyksiä siitä, missä teknologiaa tarvitaan ja miksi? Tulevaisuusvaliokunnan tehtäväkenttä on poikkeuksellisen monimuotoinen, kiinnostava, jopa ainutlaatuinen. Kaukana on sellainen rutiininomainen työ, jota kannattaisi sälyttää koneoppiville tekniikoille. Olisikin tärkeää kysyä, miksi tällaisia kokeiluja tehdään ja kenelle ne tarkoitetaan? Politologi kysäisee vielä tekoälyn edustavuudesta: ketä valiokunta on tässä tapauksessa kuullut? Muskieta, Saaraa, esittelijää, GPT-3:a vai sen opetusaineistoa? Siinä riittää perattavaa, kun selvitetään mihin Muskie ja Saara pohjaavat tuottamansa sisällön.
 
Valiokunta uutisoi, että sen tarkoituksena on teettää kokonaan tekoälyn tuottama raportti. Olenkohan ikävystyttävä vai onko kuitenkin kiinnostavampaa kuulla sen sijaan, että tekoäly laatisi tulevaisuusvaliokunnan raportin, valiokunnan ajatuksia yhteiskunnallisesta kehityksestä ja siitä mitä tällaisilla teknologioilla kannattaa tehdä? Ikävystyttävän ajatuksen taustalla on myös mistä Teemu Roos Politico-lehden haastattelussa varoittaa, että auktoriteettia ei kannata luovuttaa tekoälylle.
 
Suomi on toistuvasti tekoälyvertailujen kärkikastissa ja avoimet verkkokurssit ovat varmasti lisänneet tietoisuutta koneoppimisen melkoista ihmistyötä vaativasta puurtamisesta, nykyisen tekoälyn kapeasta luonteesta ja eettisistä haasteita mitä arkisimmissa sovelluksissa. Siinä missä kriittiselle tarkastelulle, on teknologiauutisoinnissa tarvetta myös innostukselle, joskus jopa vilpittömälle haipille. Teknologiatoimittaja voikin tarkastella uutista eri näkökulmasta kuin yhteiskunnallisiin teemoihin erikoistunut toimittaja tai tiedeviestijä. J. Scott Brennenin viestin kannalta molemmat ovat olennaisia ja tärkeitä teknologian näkökulmasta: teknologia tarvitsee moniäänisyyttä.