Kuritettavaa teknologiaa

Minna Ruckenstein

 
Digiterveyttä markkinoidaan itsenmittausteknologialla, seurantalaitteilla ja sovelluksilla. Tunteita ja mielentiloja voi jäljittää älypuhelimella. Painoa voi yrittää hallita kuvaamalla omia aterioita. Unirytmejä seuraamalla nukahtamisvaikeudet ehkä helpottuvat.
Terveysteknologian piti mullistaa terveydenhuolto. Nyt teknologian kehittäjät kyselevät miksi vallankumousta ei ole saatu aikaan. Digitalisaatio kaatuu yhä uudestaan siihen, ettei sitä tapahdu. Laitteita ja sovelluksia lisätään jo olemassa oleviin toimintatapoihin ja kuvitellaan, että digiloikka on tehty. Pettymys on suuri, kun tuottavuuskehitys ei parantunutkaan ja luvatut terveyshyödyt jäivät todentamatta.
Terveydenseurannasta ovat kiinnostuneet jo ennestään hyvinvoivat. On herännyt pelko, että laitteet voivat jopa kärjistää entisestään terveyseroja.
Terveydenhoitoon on vaikea istuttaa uusia toimintatapoja. Kenttä on jähmeä ja tiukasti säännelty. Siihen on perusteltuja syitä: on tärkeää, että ihmisiä hoidetaan tavalla, joka on todistetusti toimiva. Samanaikaisesti keskustelut sekä Suomessa ja kansainvälisesti kertovat myös vastustuksesta. Hoitohenkilökunta vierastaa digitaalisia ratkaisuja.
Teknologiavastaisuus on ymmärrettävää: lääkäreille on tuputettu tietotekniikkaa, joka on etäännyttänyt heitä potilaista. Lääkärin katseen suunta kertoo, että vastaanotolla seurustellaan usein tietokoneen pikemminkin kuin asiakkaan kanssa.
Teknologian on annettu orjuuttaa, kun sen pitäisi auttaa ja tukea. Ihmisiä käsitellään koneiston osasina, vaikka heidän pitäisi olla sen keskiössä palveltavina.
Itsenmittausteknologioiden näkökulmasta ihmiskeskeisyys tarkoittaa tuettua tiedon jakamista. Mittalaitteiden keräämä tieto tulee näkyväksi sekä potilaalle itselleen että hoitavalle henkilölle. Vastaanottotilanteessa älypuhelimen avulla pidettävä visuaalinen ruokapäiväkirja on konkreettinen lähtökohta. Valokuvat todentavat arkista ruokailurytmiä. Kuvat voivat konkretisoida syömishäiriötä paljastamalla miniatyyrimäisen annoskoon. Epämääräisiin suolistovaivoihin löytyy ymmärrettävä syy: on tullut syötyä mitä sattuu ja juotua aivan liikaa.
Kuvien avulla voi myös puhua siitä mitä syömisistä on jäänyt kuvaamatta. Näin päästään kiinni ruokailuun liittyviin tunteisiin, syyllisyydentuntoon tai toistuviin epäonnistumisiin.
Digitalisaation mullistavuus piileekin tavassa, jolla se muuttaa tiedonkulun rakenteita ja sitä kautta arkisia käytäntöjä. Tietoa voidaan yhdistää ja siitä voidaan keskustella uudella tavalla. Säästöt syntyvät aiempaa tehokkaammasta viestinnästä.
Terveydenhuollon uudistusten tueksi tarvitaan ammattilaisia, joita kiehtoo tiedonvälitys ja sen avulla organisoituminen. Mittausteknologiat täytyy kurittaa tekemään oikeita asioita. Ne palvelevat ihmisiä, jos ymmärretään miten kerätty aineisto valjastetaan tiedonkulun prosesseihin.
Minne tahansa ei terveysteknologian perässä kannata loikkia. Digiloikka syntyy, kun se osataan synnyttää.
 
Linkki tutkimusjulkaisuun: Uncovering Everyday Rhythms and Patterns: Food tracking and new forms of visibility and temporality in health care.

Lue myös:

Pojat unelmoivat, mutta isien polku on kuollut

Pojat unelmoivat, mutta isien polku on kuollut

Hesarin Kuukausiliitteessä oli juttua yhdeksäsluokkalaisista pojista. Pojilla oli samanlaiset unelmat kuin 35 vuotta sitten, kun itse olin samanikäinen. Tuolloin, 90-luvun alussa, elettiin laman syvintä vaihetta, mutta pian talous lähti nopeaan kasvuun. Suurimmalla...

Euroopan erityisin luontosuhde

Euroopan erityisin luontosuhde

  Uskottelemme itsellemme monenlaisia asioita. Me suomalaiset esimerkiksi uskomme epämääräisesti olevamme jonkinlaista ”luontokansaa”, vaikka emme kävisi kerrostalon parkkipaikkaa pidemmällä eräilemässä. Pönkitämme luontokansamyytin avulla identiteettiämme. Tätä...

Lapset unohdettiin alkoholilain uutisoinnissa

Lapset unohdettiin alkoholilain uutisoinnissa

Tyhjät pullot ovat ristiriitaisen lohdullinen näky alkoholistiperheen lapselle. Nyt se on ohi, ainakin vähäksi aikaa! Siksi monet kaatavat sammuneen vanhemman (tai vanhempien) loput viinat viemäriin, jos uskaltavat. Monet eivät uskalla. Vanhempiensa juomisesta...