Miten edistää suvaitsevaisuutta?

Suvaitsevaisuus on suuri hyve ja jopa yhteiskunnan elinehto. Toisille sama sana kuitenkin on kirosana, koska heidän mielestään suvaitsevaisuutta yritetään edistää väärällä tavalla: liian ideologisesti. Yhteiskunnan hyvää tarkoittavassa yläkerroksessa – valtamediassa varsinkin – vallitsee holhoava suvaitsevaisuusideologia. Ylhäältäpäin kansalaisille osoitellaan tiettyjä asioita, joissa pitää muistaa olla kiltti. Suvaitse sitä, suvaitse tätä.
Tämä strategia ei näköjään toimi. Mitä enemmän suvaitsevaisuusideologiaa rummutetaan, sitä enemmän se osaa ihmisistä ärsyttää. Muuan puolue, jota ei erityisestä suvaitsevaisuudestaan tunneta, on nyt jo maan suurin, ja sillä on kaikki edellytykset kasvaa entistäkin suuremmaksi.
Taistelussa suvaitsevaisuuden puolesta pitäisi siis olla ovelampi, paljon nykyistä ovelampi. Saarnaaminen ylhäältäpäin pitäisi lopettaa. Ihmisten pitäisi itse saada tehdä omat johtopäätöksensä, vaikka väärätkin, mutta heille pitäisi tarjota siihen myös välineet. Tarvitaan tietoa, sivistystä, asioihin perehtymistä monesta näkökulmasta – sanalla sanoen kirjoja.
Maailmantilanne on epävakaa. Uhkakuvia on monenlaisia. Olemme tekemisissä pitkäaikaisten ja pirullisten ongelmien kanssa, jotka eivät poistu vaan pahenevat. Ahdistusta on syytäkin tuntea. On ymmärrettävää, että ahdistunut hakeutuu turvalliseen kuplaan, jossa häntä ruokitaan omaa maailmankatsomusta vahvistavilla 280 merkin viesteillä.
Kuplassa eläjä ei varsinaisesti itse ajattele mitään. Hänestä on tullut Martin Heideggerin kuvittelema ”das Man”, epäaidon olemisen epämääräinen subjekti, joka ajattelee niin kuin kuplassa kuuluu ajatella. Kuplaihmiselle hirmuisinta olisi oman kuplan puhkeaminen. Mikään tviitti ei sitä voi tehdä. Tviittejä tulee ja menee, ja ne on mahdollista blokata. Kuplan puhkaisuun tarvittaisiin kirjan kokoinen tajuntaan astunut uusi argumentti. Kuplaihminen tosin ei lue kirjoja.
Ihmiset pitäisi houkutella ulos kuplistaan takaisin kirjojen pariin: lukemaan kirjoja, kirjoittamaan kirjoja, kustantamaan kirjoja. Kirjan kokoinen argumentti – vaikka se olisi vääräkin – on kunnioitettava, koska sen esittämiseen on nähty vaivaa. Yhtä lailla tarvitaan sellaisia kirjoja, jotka eivät argumentoi mitään, mutta jotka voivat laajentaa tajuntaa huokoistamalla kuplaa: satuja, runoja, unelmia…
Suuren kirjaston hyllyillä uinuu monenlaisia mahdollisia maailmoja: menneitä ja tulevia, todellisia ja kuvitteellisia, kauheita ja ihania. Uuden kirjaston perustaminen pääkaupungin parhaimmalle paikalle on teko suvaitsevaisuuden puolesta sinänsä.
Suvaitsevaisuutta koskevissa tavanomaisissa kiistoissa on loppujen lopuksi kysymys vain muutamasta asiasta, joista jaksetaan jauhaa vuosikymmenestä toiseen. Tiedetoimittajan tehtävä voisi olla nostaa esiin aivan uusia puheenaiheita, jotka myös ansaitsisivat huomiota osakseen. Tieteen maailmassa niitä riittää.