Kirsi Heikkinen
Istuin lounaalla tiedetoimittajapöydässä. Kollegani manasi virheitä, joita avaruudesta kertovissa uutisissa koko ajan vilisee.
“Rakettia ei ammuta avaruuteen. Se laukaistaan”, hän sanoi.
Median viljelemiä avaruushölmöyksiä pui myös Jarmo Korteniemi tuoreessa Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia –kirjassa.
“Avaruussatelliitti” on yhtä hyväksyttävä ilmaus kuin ´ilmalentokone´”, hän kirjoittaa.
Toimittajien – ja tiedetoimittajien – hutilointia/ammattitaidottomuutta tiedeaiheissa taivastellaan myös sosiaalisessa mediassa harva se päivä. Eikä siinä mitään: jotkin virheemme ovat kammottavia.
”Ongelmana on median halu yksinkertaistaa”, kiteytti yksi uutisoinnista älähtänyt Twitterissä.
Väite ei tietenkään ole totta. Tieteellisen tiedon yksinkertaistaminen ei ole ongelmallista vaan tarpeellista.
Päivi Väyrynen kertoo Maito tappaa -kirjassa, mitä voi tapahtua, jos tieteellisestä täsmällisyydestä ei lainkaan tingitä. Kyseessä oli sikainfluenssaepidemia. Kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat käyttivät influenssasta vain sen korrektia termiä A(H1N1)v, laitoksen verkkopalvelun näkyvyys heikkeni. Hakukoneet eivät löytäneet THL:n sivuja, kun ihmiset etsivät tietoa ”sikainfluenssasta”.
Google-analyysin mukaan nekin, jotka sivuille löysivät, poistuivat usein heti. ”Sisällön esitystapa oli vaikea, asiantuntijalähtöinen ja siitä puuttui kansalaisen näkökulma. Sisältö sopi ammattilaisille mutta ei maallikoille”, Väyrynen sanoo.
Toisin sanoen pätevin suomeksi saatavilla oleva A(H1N1)v-tietous ei mennyt perille, koska sitä ei epidemian alkukuukausina osattu yleistajuistaa.
Aivan samalla lailla tiedeuutinen jää lukematta, jos se on liian hankala tai kuivaksi puristettu.
”On ihan eri kirjoittaa asiaa tunteville kuin asiaa tuntemattomille”, muistutin kollegalleni soppaa lusikoidessani.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisvirtaa pläräävälle lukijalle ei voi ryhtyä selittämään, että telomeerit ovat eukaryoottisten kromosomien päitä suojaavia rakenteita, jotka koostuvat toistuvista, lyhyistä DNA‐sekvensseistä (nisäkkäillä TTAGGG), ja jotka ovat tärkeitä genomisen tasapainon ylläpidossa. Ja koska DNA‐polymeraasi ei kykene monistamaan DNA‐juosteen 3’‐päätä, syntyy jokaisessa solun‐ jakautumisessa RNA‐alukkeen mittainen nukleotidien vajaus eli kromosomi ”kuluu” telomeeripäästään, kuten Duodecimin Terveyskirjaston artikkeli lukijalle voi.
99 prosenttia normilukijoista surffailisi muualle jo sanan ”eukaryootti” kohdalla.
Siksi päädyinkin taas äskettäin oikomaan uutisessani mutkat suoraksi ja kuvailemaan, että telomeeri suojaa kromosomien kärkiä samaan tapaan kuin muovituppi estää kengännauhojen päitä rispaantumasta. Poimin vertauksen joskus joltakulta jenkkitutkijalta, enkä ole vielä keksinyt tai törmännyt parempaankaan.
Mikä on virhe ja mikä hyväksyttävää epätäsmällisyyttä?
En puolusta omiani tai muiden toimittajien tekemiä asiavirheitä. Faktat pitää tarkistaa niin hyvin kuin voi. Mutta ihan yhtä tärkeää on se, miten faktoista puhuu.
Uutistoimittaja takoo toimituksessa monta uutista päivässä. Miten yhteen uutiseen varattu (lyhyt) aika kannattaa jakaa? Missä määrin käyttää se jokaisen yksityiskohdan tarkistamiseen monesta lähteestä ja missä määrin sen miettimiseen, miten asian lukijalle fiksuiten paketoi?
Koska jos jälkimmäisessä epäonnistuu, on ihan sama, vaikka faktat pitäisivät miten hyvin kutinsa.
”Tieteestä pitää puhua ihmisten kielellä”, totesi viisas ystäväni. Joskus se voi tarkoittaa sitä, että ammutaan raketteja ja kuljetaan ilmalentokoneilla.
