Sananvapaus tarvitsee metajournalismia

Janne Seppänen

Janne Seppänen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)

 

Journalismi on ainoa merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, jonka toimintaa kukaan ei valvo aktiivisesti. Kaikkea muuta yhteiskunnallisesti tärkeää vallankäyttöä valvoo journalismi itse – tai ainakin se pyrkii siihen.

 

Julkisen sanan neuvosto (JSN) vaalii hyvän journalistisen tavan noudattamista, mutta sen ongelma on sama kuin useilla itsesäätelyelimillä. Neuvoston kannanottoon tarvitaan yleensä erillinen kantelu. Sillä ei ole edes resursseja itsenäisesti syynätä journalismia sillä perusteellisuudella, mitä journalismin edustama yhteiskunnallinen valta edellyttäisi.

 

Sananvapauden näkökulmasta ajatus journalismin valvonnasta kuulostaa tietenkin perin ikävältä. Mutta miksei journalismiin voisi suunnata samanlaista vahtikoiran katsetta, minkä se itse kohdistaa vaikkapa politiikkaan, talouteen tai viranomaisiin? Eikö juuri sananvapauden kannalta olisi erityisen tärkeää se, että sen keskeisen linnakkeen toimintatapoja avataan ja arvioidaan kunnolla?

 

* * *

 

Luontevin ratkaisu journalismin perkaamiseen olisi metajournalismi. Käsitteellä on viitattu esimerkiksi journalismin rajoista käytyyn keskusteluun, mutta aivan yhtä hyvin sillä voidaan luonnehtia yhtä journalismin lajia. Silloin metajournalismi tarkoittaa tutkivan journalistisen otteen soveltamista journalismiin itseensä.

 

Käytännössä metajournalismi käyttäisi kaikkia tutkivan journalismin tiedonhankinnan keinoja dokumenttien penkomisesta syväkurkkujen kuulemiseen. Se tuottaisi journalismin yleisöille tietoa siitä, mitä journalismin kulisseissa tapahtuu. Se voisi tarttua niin perusteettomiin mediakohuihin kuin journalismin riippumattomuutta uhkaaviin hyväsisko ja -veli verkostoihin. Se laittaisi tarvittaessa päätoimittajat samanlaiseen grilliin kuin kaikki muutkin merkittävää yhteiskunnallista valtaa käyttävät toimijat.

 

Metajournalismi olisi siis paljon enemmän kuin nykyinen mediakritiikki, joka on useimmiten leppoisaa journalistien jutustelua ”mediasta”. Se tarjoaisi vaihtoehdon myös sille journalismin journalismille, mitä voimme lukea esimerkiksi Suomen Lehdistöstä tai Journalisti-lehdestä. Kumpaakin mediaa julkaisee edunvalvontajärjestö, jonka intresseissä on edistää omaa asiaansa. Journalisti-lehden sloganissa se sanotaan suoraan: ”Media-alan ammattilaisten ja journalismin puolella.”

 

Kukaan ei väitä, että metajournalistinen työ olisi helppoa. Siihen antautuva journalisti joutuisi kohtelemaan kollegoitaan kuin mitä tahansa informantteja. Joka tapauksessa metajournalisti pilaisi tunnelman ja löisi säröjä ammattikunnan keskinäiseen solidaarisuuteen. Hyvin todennäköisesti metajournalisti siirrettäisiin journalistien paarialuokkaan.

 

Vahva metajournalismi edistäisi kuitenkin sananvapautta tekemällä läpinäkyväksi ne mekanismit, joiden kautta kansalaisille jaetaan heidän jokapäiväiset uutisensa. Se poistaisi journalismin etuoikeuden yhteiskunnallisena vallankäyttäjänä, jonka toimintaan vahtikoiran oma katse ei kohdistu.

Lue myös:

Tieteen uusi suurvalta on Kiina – ainakin tietyillä aloilla

Tieteen uusi suurvalta on Kiina – ainakin tietyillä aloilla

Vuonna 2019 The Economist kysyi artikkelissaan, onko Kiinasta tulossa tieteen supervalta? Vuonna 2024 se vastasi kysymykseensä raportissaan kertomalla, että Kiinasta on tullut tieteen suurvalta kasvitutkimuksesta suprajohdefysikkaan. Ruohonjuuritasolla Kiinan...

Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö olla huolissaan?

Otsikko ei tässä liity televisiosta tuttuun viihdeohjelmaan, eikä sen ole tarkoitus herättää lukijaa ajattelemaan Tuomas Kyrön partaista naamataulua vaan maailman tilaa. Ja vastaan kysymykseeni itse: kyllä pitäisi olla huolissaan, ainakin rahtusen huolissaan. Meille...

Freudin ilmastokriisi

Freudin ilmastokriisi

  Yleisradion aamulähetysten sääennusteet ovat kiinnostavaa seurattavaa ilmastokriisin psyykkisen todellisuuden näkökulmasta. Epänormaalin helteisen sään jatkuessa ennusteiden positiivinen perusvire sammuu ajoittain. Meteorologit ja juontajat eivät enää kerro...