Tästä saisi hyvän Amppariotsikon! huvitin työtovereitani aikanani Tiede-lehdessä, kun seuloin uutistarjontaa. Resepti olisi ollut helppo: poimi tyrkyllä olevista tutkimustuloksista se, joka edes etäisesti sivuaa seksiä tai huumeita, höystä muutamalla nasakalla superlatiivilla ja avot, klikkihitti olisi taattu.
Mutta kunniallisten tiedeuutisten tehtävä ei ole sivulatausten kalastelu, vaan – niin, mikä?
Päivittää tietoutta ja tarjota herkkupaloja tieteen buffet-pöydästä. Noin ylevästi muotoilin joskus kollegalleni, joka kritisoi tutkimusuutisten julkaisemista. Minä väitin, että ne ruokkivat kiinnostusta tutkimuksiin, kun taas hän oli mieltä, että ne tekevät pelkkää hallaa niin tieteelle kuin yleisölle. Hänen mukaansa yksittäisiä tutkimuksia ei pitäisi uutisoida ollenkaan, ei ainakaan tuoreeltaan.
Syyt: Irtotulos tai -päätelmä ei välttämättä pidä paikkaansa. Syntyy turhaa hypeä ja huteria uskomuksia, kun uutinen vain raapaisee eikä selitä. Ja usein saksitaan sellaiset sanat kuin “ehkä, saattaa ja voi.”
“On iso, iso ero siinä, miten media ja tieteilijät suhtautuvat uutisiin”, harvardilaisprofessori Naomi Oreskes totesi äskettäin toimittaja Julia Belluzille. “Sinulle uusi on uutinen – se saa median hakemaan uunituoreita tuloksia. Minun näkökulmastani uutuudet ovat todennäköisimmin väärässä.”
Esimerkiksi lääketieteen lupauksista vain murto-osa toteutuu, vaikka media tuppaa innoissaan hehkuttamaan lähes jokaista tutkimusta läpimurtona.
“Emme odota tieteellistä konsensusta, raportoimme hiukan liian varhain, ja johdamme potilaat ja päättäjät turhalle tai haitalliselle polulle”, Belluzi suomii ammattikuntaamme.
Alkaa haista siltä, että kriittinen kollegani oli oikeassa ja minä metsässä.
Mitäköhän muut tiedetoimittajat ajattelevat tiedeuutisoinnista?
Riikka Lampinen ja Tuomo Mörä tutkivat juuri suomalaisten tiedetoimittajien ammatti-identiteettiä. Osa haastatelluista toi esiin, että tiedejournalismille on usein ominaista irrallisten tutkimustulosten ja tiedemaailman kuriositeettien pinnallinen esittely – mutta vain muutama vaikutti kritisoivan tiedeuutisten pinnallisuutta tai sirpalemaisuutta. “Haastateltavat tuntuivat pitävän esimerkiksi viihdyttävinä välipaloina tarjoiltavia pikku-uutisia tutkimuslöydöksistä ja tieteen omituisuuksista jonkinlaisena itsestään selvänä ja välttämättömänä metritavarana, jolle on esimerkiksi tiedesivuilla oma paikkansa ja jolla voidaan tarvittaessa täyttää pääjutuilta yli jäävä palstatila tai lähetysaika.”
Tiedetilkettä, siis.
“Viihdettä”, tuumasi tiedetoimittajaystäväni, jota ei haastateltu tutkimukseen.
Sanat ja teot
”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori. Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät...
