Sotatieteiden maisteri

Juha Herkman

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään perustelemaan jos jonkinmoisia väitteitä. Ehkä omituisimmat väännökset on kuultu presidentti Vladimir Putinin historiatulkinnoissa.

Venäjän hyökkäys on tehnyt sodan asiantuntijuudesta myös julkisuudessa arvostettua valuuttaa. Sotaa kommentoimassa on nähty laaja kirjo eri alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi Suomessa johtavan kommentaattorin aseman saanut kansainvälisen politiikan tutkija ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on aloittanut opintonsa psykologialla. Lieneekö taustalla vaikutusta, kun Aaltola on toistellut sodan järkyttämille suomalaisille, että ”nyt tarvitaan viileää harkintaa”.

Viileää näkökulmaa ovat edustaneet erityisesti monet puolustusvoimien asiantuntijat ja tutkijat, jotka ovat saaneet sodan aikana ennenäkemätöntä julkisuutta. On puolustusvoimien edustajia toki nähty ennenkin kommentoimassa kansainvälisiä kriisejä ja kansallista turvallisuutta koskevia kysymyksiä, mutta yleinen kuva heistä liittyy enemmän esimerkiksi hävittäjähankintojen kuin geopolitiikan julkisuuteen.

Puolustusvoimien edustajien näkyvyys Ukrainan sotauutisoinnissa on luonnollista: he ovat sodan asiantuntijoita ”par excellence”. Aluksi suhtauduin silti hieman kriittisesti sotatieteiden maistereihin. Ajattelin, että keskustelun vieminen sotateknisiin yksityiskohtiin – aseistukseen, joukkojen siirtelyihin, sotastrategiaan – väheksyy sodan karmeutta ja luonnetta inhimillisenä tragediana.

Sodan laajalti tunnepitoisessa julkisuudessa Aaltolan peräänkuuluttamalla ja sotatieteen asiantuntijoiden edustamalla viileydellä on kuitenkin erittäin tärkeä rooli. Sotaa on pohjustettu Venäjällä vuosia vahvan tunnepitoisilla kertomuksilla, joissa asetetaan vastakkain me ja muut. Sosiaalinen media on myös länsimaissa täynnä trollitehtaiden ruokkimaa identiteettipoliittista kamppailua, ja samanlainen affektiivinen paatos leviää ymmärrettävästi myös sodan karmeuksien käsittelyyn journalistisessa julkisuudessa.

Kaiken tämän keskellä sotatieteellinen viileys edustaa rauhoittavaa, jopa rauhan näkökulmaa. Se irtoaa vihanpidosta järkeilyyn ja populistisesta vastakkainasettelusta analyyttisyyteen. Vieläköhän pääsisin opiskelemaan sotatieteiden maisteriksi, ihan vain oppiakseni tiedeviestintää?

Lue myös:

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Lähteiden merkitsemisestä populaareissa tietoteksteissä on käyty nyt ennennäkemättömän avointa keskustelua Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjan kirvoittamana.   Keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä vertaamasta sitä pohdintaan, jota...

Mitä saat, kun lähdet sote-alalta?

Mitä saat, kun lähdet sote-alalta?

Sote-alan kriisi jatkuu. Mediassa näkyy yhä enemmän ammattilaisten, asiakkaiden ja kansalaisten huolestuneita puheenvuoroja. Kriisi tulee yhä julkisemmaksi ja muuttuu sote-organisaatioiden sisäisestä ilmiöstä koko kansan puheenaiheeksi. Myös media tekee töitä...

Ei edes sporarahoja

Ei edes sporarahoja

Jörn Donner oli kirjailijana määrän mestari. Hän oli kulttuurin moniottelija, elokuvaohjaaja, tuottaja, diplomaatti ja poliitikko, joka halusi tulla tunnetuksi nimenomaan kirjailijana. Hänen poikansa Otto Gabrielsson kirjoitti kirjassaan Rikkaruoho, että isä tähdensi...

Algoritmi, tekoäly, älyvalo

Algoritmi, tekoäly, älyvalo

  Kun opiskelin noin 30 vuotta sitten hiukan tietojenkäsittelyoppia, suunnittelimme algoritmeja. Algoritmi oli toimintamalli, jolla jokin tehtävä oli mahdollista suorittaa. Algoritmit koodattiin ohjelmointikielellä tietokonetta varten, jotta ”typerä” laite osasi...