Anu Koivunen
”Politiikka on konfliktien ratkaisemista demokraattisin keinoin”. Näin totesi keskiviikkona Suomessa vieraillut Ruotsin feministisen aloitteen puhenainen Gudrun Schyman. Miten kirkkaasti sanottu! Tunsin, miten ryhtini koheni, istuin suoremmassa, hartiat rentoutuivat, hengitin. Tuntui kansalaiselta. Tarjoamatta mitään erityistä poliittista ohjelmaa Schyman kutsui esiin näkemyksen ja tavan puhua politiikasta, joka on Suomessa harvinainen ja puuttuu käynnissä olevasta eduskuntavaalitaistosta kokonaan.
Sen sijaan julkisuutta hallitsee strategiapuhe, joka politiikan käsittämisen tapana on pikemminkin demokratian vastakohta. Mantra, jota niin keskusta ja kokoomus kuin Sitra toistelevat, on ”strateginen hallitusohjelma”: kolmesta viiteen tavoitetta, joita seuraten seuraavasta hallituskaudesta tulee tavoitteellinen ja tehokas. Näin luvataan.
Samalla kun puolueet kieltäytyvät yksilöimästä, mistä ne haluavat leikata kaavailemansa miljardit vaalien jälkeen, keskustan ja kokoomuksen strategisissa ohjelmissa on omat osionsa, joissa käsitellään päätöksenteon muotoja: ”Valtioneuvoston työssä siirrytään kollegiaaliseen työtapaan siiloutumisen estämiseksi”, ”Strategisia tavoitteita ja kärkihankkeita johdetaan, seurataan ja mitataan korkeimmilla prioriteeteilla”, ”Kaikilla tavoitteilla vastuullinen omistaja (ministeri)”, ”Ministeriöjakoa on voitava joustavasti muuttaa pitkän aikavälin strategisten painopisteiden mukaan. Hallituksen keskeisimpien, poikkihallinnollisten hankkeiden johtamiseen nimitetään vastuuministerit”, ”Päätöksenteko perustetaan aikaisempaa vahvemmin näyttöön ja tutkittuun tietoon” ja ”Yhteiskuntaa uudistetaan ketterien kokeilujen avulla”.
Niin puolueiden vaaliohjelmat kuin Sitran Visio Suomelle tarjoavat havainnollistavat kaaviokuvat uudesta valtiosta ja johtamisjärjestelmästä, jota myös valtiovarainministeriön alainen OHRA-hanke on kehittänyt. Niissä on tavoitteita, hankkeita, nuolia, periaatteita, prioriteetteja ja prosesseja mutta – havainnollista kyllä – niistä puuttuvat kansalaiset ja demokratia. Strategiapuheessa kansalaisella on paikka vain mykkänä vaalikarjana.
Strategiapuheen tehokkuuden ja kirkkauden aura rakentuu olettamukselle vaalienjälkeisestä yhteiskunnasta kuin maagisesti uutena ja viikossa yhteen, yhtenäiseen strategiaan jäsentyvänä. Oireellista lieneekin, että keskustan tammikuun lopussa julkaisema hallitusohjelmakaavio oli tyhjä kuori: kuin management-konsulttien powerpoint-diapohja, jonka uusi hallitus voi täyttää.
Strategiapuheesta on siivottu kokonaan pois politiikan ja demokratian ytimessä oleva tietoisuus ristiriidoista, menneistä, nykyisistä ja tulevista. Konfliktit ikään kuin katoavat, kun ”uusi tapa” on ”määrätietoinen päätöksenteko”. Tässä ajattelutavassa ja sanamagiassa historia pyyhkäistään pois ja aloitetaan ”uusi aika”. Tulevaisuudenkuvina visiot tuovatkin mieleen lähinnä Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmat.
Puhe strategioista, hallitusohjelman sivumäärästä ja tavoitteiden lukumäärästä vie tehokkaasti tilan ja ajan siltä kysymykseltä, mitkä konfliktit kukin puolue tunnistaa tärkeiksi, miten ne haluavat konfliktit ratkaista ja kenen kanssa.
Siksi se on perustaltaan demokratian vastakohta.
