
Kuva: Vsa-Matti Väärä.
Jos puheeksi tulevat elämäntapamme kestävyyshaasteet, lähes joka seurueessa alan tuntea itseni jonkinlaiseksi maailmanlopun saarnaajaksi. Kun yrittää selittää haasteiden mittasuhteita ja monimutkaisuutta suhteessa teknologioiden mahdollisuuksiin ja asioiden todellisiin kehityskulkuihin tulee syyllinen olo. Tuntuu kuin yrittäisin viedä pohjan keskustelukumppanien tulevaisuudenuskolta.
Opitut unelmat hyvästä elämästä siirtyvät sukupolvelta toiselle. On helpompaa ylläpitää illuusiota teknologian kaikkivoipaisuudesta kuin muuttaa tarinaa. Itse kuitenkin uskon, että tulevaisuusahdistus kumpuaa nimenomaan siitä, että yritetään pitää kiinni opituista unelmista, mutta taustalla vaanii epäilys. Tästä syystä itseäni on ilahduttanut, että viime aikoina mediassa on ollut teknologian rajoja ja todellisia kehityskulkuja käsitteleviä artikkeleita. Ehkä kylmät luvut auttavat päästämään irti vanhoista unelmista ja auttavat kohtaamaan vapauttavan totuuden.
Vastikään julkisuutta hyvin saaneissa Geologian tutkimuskeskuksen laskelmissa mineraalien riittävyydestä ei pitäisi olla mitään yllättävää henkilölle, jolla pitäisi olla aika hyvä käsitys asioiden mittasuhteista. Tästä huolimatta luvut olivat hätkähdyttäviä. Kun vielä otetaan huomioon mineraalien kaivamisen ympäristövaikutukset, niin vihreän voi ottaa pois edes teoreettisen siirtymän edestä. Jos akkutekniikka ei ole ratkaisu, niin ehkä sitten vety. Vedystä ei ole tullut vastaan samanlaisia laskelmia. Jos kuitenkin yrittää hahmottaa vedyn tuotannon ja varastoinnin hyötysuhteita ja sitä kuinka paljon riittävän sähköntuotantokapasiteetin ja elektrolyysi-infran pystyttäminen veisi resursseja, niin ei kyllä sekään yhtälö helpolta näytä
Biologina ja fotosyteesitutkijana biomassa ei ole näyttäytynyt ikinä vaihtoehtona. Vaikka asiaa miten kääntelisi, puussa on huomattavasti vähemmän energiaa vapautuvaa hiilidioksidiyksikköä kohden kuin fossiilisissa polttoaineissa. Kun puu on poltettu, parhaassakin tapauksessa kestää kymmeniä vuosia ennen kuin uusi puu on korvannut vanhan. Euroopan parlamentti on onneksi ottanut hyvin kriittisen kannan puun polttamista kohtaan ilmeisesti pohjautuen Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus (YTK) tieteelliseen kantaan asiasta. Kysyin kerran YTK:n tutkijalta mielipidettä kumpaa on ilmaston kannalta järkevämpää polttaa, puuta vai hiiltä? Tutkija vastasi, että hiiltä, mutta että joissakin tapauksissa pitkäikäisen korkean jalostusasteen puupohjaiset tuotteet saattavat olla hyvä tapa korvata fossiilisia raaka-aineita.
On vaikeaa nähdä mitkä olisivat riittävän skaalan ratkaisuja fossiilisten korvaamiseksi ja siksi ei ollutkaan yllättävää keväällä lukea Guardianin artikkelia ”hiilipommeista”. Guardianin toimittajat selvittivät mihin suurimmat öljy- ja kaasuyhtiöt investoivat. Selvityksen mukaan yhtiöt investoivat 103 m€ päivässä hankkeisiin, jotka ylittävät 1,5 asteen ilmastotavoitteen ja suunnitelmissa on 84 m€ päivässä hankkeisiin jotka johtavat yli 2,7 asteen lämpenemiseen. Kesäkuussa julkaistiin myös “Carbon Bombs” – Mapping key fossil fuel projects – tutkimusartikkeli Energy Policy-lehdessä. Katsauksessa oli mukana kivihiili, maakaasu ja öljy ja artikkelin mukaan nykyiset ja suunnitteilla olevat investoinnit johtavat kaksi kertaa suurempiin päästöihin kuin 1,5 asteen skenaario sallisi.
Viheliäsiin ongelmiin ei ole olemassa helppoja ratkaisuja. Jos teknologioiden rajoja ja sitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu ei tunnusteta, päädytään helposti ei-toivottuihin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin. Jos taas tunnustetaan, että unelmien on muututtava ja vaikeaan tulevaisuuteen on varauduttava, ehkä se kylvää siemenen uudelle kestävämmälle tarinalle onnesta.