Yleisön tieteellinen lukutaito on helppo yliarvioida

 
Toimittajana ja etenkin tiedetoimittajana on petollisen helppoa unohtaa, miten vähän suuren yleisön voi odottaa tietävän tieteen tekemisestä. Meidän tietämyksemme tieteestä kun on usein lähtenyt erkaantumaan keskiarvosta jo parikymppisinä yliopisto-opiskelijoina.
 
Sain muistutuksen tästä, kun joulun alla valmistauduin journalistiopiskelijoideni kanssa tutkimustaitoja käsittelevän yliopistokurssin tenttiin. Kurssi on osa Tampereen yliopiston uudistettuja journalismin perusopintoja, jotka ovat yhteiset informaatiotutkimuksen, viestinnän ja mediatutkimuksen opintosuuntien kanssa. Tenttikirjoihin valittu oppikirja Tutkimuksen voimasanat avasi opiskelijoille akateemisen lukutaidon perusteita ja minulle sitä, missä yleissivistävän ja korkeakoulutuksen rajat sen suhteen menevät.
 
Validiteetti, reliabiliteetti, otanta, pitkittäistutkimus, kontrolliryhmä, indikaattori, indeksi ja barometri ovat esimerkkejä käsitteistä, jotka opiskelijoista ehkä kuulostivat tutuilta mutta joiden sisällön selittämisessä heillä oli vaikeuksia ennen kirjan lukemista. Kyseiset opiskelijat ovat pääosin parikymppisiä ylioppilaita, jotka suorittavat avoimen yliopiston kursseja osana lukuvuoden mittaisia journalismin kansanopisto-opintojaan. He kuuluvat siis jo lähtöjään ikäluokkansa koulutetumpaan puolikkaaseen: viime vuosina ylioppilastutkinnon on suorittanut vähän harvempi kuin joka toinen 20 vuotta täyttäneistä.
 
Noin neljän kuukauden lisäopintojen jälkeen opiskelijoideni akateeminen lukutaito ylitti laajuuden, joka yleissivistävän lukiokoulutuksen aikana saavutetaan. Syvyydessään se ei toki vielä ole samaa tasoa kuin heillä, jotka ovat kirjoittaneet tutkielman yliopistossa tai opinnäytteen ammattikorkeakoulussa.
 
Tämä joukko on Suomessa vähemmistönä, olkoonkin että korkeakoulutettujen osuus on meillä kansainvälisesti vertaillen suuri kattaessaan 43 prosenttia aikuisväestöstä. Maistereita tai muun ylemmän tutkinnon suorittaneita on hieman useampi kuin joka kymmenes. Tutkijakoulutukseen heistä on jatkanut niin ikään noin joka kymmenes eli prosentti aikuisväestöstä.
 
Nämä suhdeluvut on tiedetoimittajana hyödyllistä pitää mielessä, kun tuottaa sisältöä niin kutsutulle suurelle yleisölle. Alan asiantuntijoiden, toisten tiedetoimittajien ja akateemisesti koulutetun yleisön lisäksi lukijoiden, katsojien tai kuuntelijoiden joukkoon hakeutuvat myös he, jotka eivät jaa samoja perustietoja tieteen tekemisestä.
 
Suomalaisina tiedetoimittajina saamme olla mielissämme siitä, että meillä on näinkin laaja kiinnostunut yleisö: tuoreen tiedebarometrin mukaan valtaosa kansalaisista on kiinnostunut tieteestä. Jotta he kaikki saavat eväät arvioida esitetyn tutkimustiedon merkitystä, kannattaa tiedetoimittajan tuoda sen rajat ja ansiot ymmärrettävällä tavalla esille – ja vielä yleistajuisella kielellä.
 
Yleistiedon piiriin ei kuuluu ymmärrys vaikkapa lomaketutkimuksella tai koeasetelmalla saadun tiedon eroista tai siitä, miten yksittäisessä tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan ja ei voida yleistää. Sen ymmärtäminen ja selittäminen on tiedetoimittajan tehtävä.