Sotatieteiden maisteri

Juha Herkman

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään perustelemaan jos jonkinmoisia väitteitä. Ehkä omituisimmat väännökset on kuultu presidentti Vladimir Putinin historiatulkinnoissa.

Venäjän hyökkäys on tehnyt sodan asiantuntijuudesta myös julkisuudessa arvostettua valuuttaa. Sotaa kommentoimassa on nähty laaja kirjo eri alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi Suomessa johtavan kommentaattorin aseman saanut kansainvälisen politiikan tutkija ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on aloittanut opintonsa psykologialla. Lieneekö taustalla vaikutusta, kun Aaltola on toistellut sodan järkyttämille suomalaisille, että ”nyt tarvitaan viileää harkintaa”.

Viileää näkökulmaa ovat edustaneet erityisesti monet puolustusvoimien asiantuntijat ja tutkijat, jotka ovat saaneet sodan aikana ennenäkemätöntä julkisuutta. On puolustusvoimien edustajia toki nähty ennenkin kommentoimassa kansainvälisiä kriisejä ja kansallista turvallisuutta koskevia kysymyksiä, mutta yleinen kuva heistä liittyy enemmän esimerkiksi hävittäjähankintojen kuin geopolitiikan julkisuuteen.

Puolustusvoimien edustajien näkyvyys Ukrainan sotauutisoinnissa on luonnollista: he ovat sodan asiantuntijoita ”par excellence”. Aluksi suhtauduin silti hieman kriittisesti sotatieteiden maistereihin. Ajattelin, että keskustelun vieminen sotateknisiin yksityiskohtiin – aseistukseen, joukkojen siirtelyihin, sotastrategiaan – väheksyy sodan karmeutta ja luonnetta inhimillisenä tragediana.

Sodan laajalti tunnepitoisessa julkisuudessa Aaltolan peräänkuuluttamalla ja sotatieteen asiantuntijoiden edustamalla viileydellä on kuitenkin erittäin tärkeä rooli. Sotaa on pohjustettu Venäjällä vuosia vahvan tunnepitoisilla kertomuksilla, joissa asetetaan vastakkain me ja muut. Sosiaalinen media on myös länsimaissa täynnä trollitehtaiden ruokkimaa identiteettipoliittista kamppailua, ja samanlainen affektiivinen paatos leviää ymmärrettävästi myös sodan karmeuksien käsittelyyn journalistisessa julkisuudessa.

Kaiken tämän keskellä sotatieteellinen viileys edustaa rauhoittavaa, jopa rauhan näkökulmaa. Se irtoaa vihanpidosta järkeilyyn ja populistisesta vastakkainasettelusta analyyttisyyteen. Vieläköhän pääsisin opiskelemaan sotatieteiden maisteriksi, ihan vain oppiakseni tiedeviestintää?

Lue myös:

Sanat ja teot

Sanat ja teot

”Koulutuspolitiikka on aina ollut enemmän sanoja kuin tekoja”, puuskahti eräs kokenut rehtori. Tutkijana sanoisin asian niin, että koulutuspoliittisia päätöksiä ohjaavat abstraktit periaatteet, mutta käytännön koulutyö on konkreettista arjen hallintaa, josta ylevät...

Monen sortin denialisteja

Monen sortin denialisteja

Ilmastonmuutosta ei ole. Rokotteet ovat turhia. Vladimir Putin on hieno mies. Tiedän suomalaisia, jotka allekirjoittavat kaikki nämä shokeeraavat väitteet. Yksi taitaa istua eduskunnassakin. Denialismi on aikamme sairaus. On kanssaihmisiä, jotka saavat suurta...

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Kuvapankit lavastavat tarinoita

Soittaako kelloa: miljöö josta ei saa otetta? Tekopirteä henkilö osoittamassa kynällä kattoa? Vanhempi mies jammailemassa jäykähkösti kuulokkeet korvilla? Tällöin olet todennäköisesti nähnyt kuvapankista poimitun kuvan. Ei päivää ilman kuvapankkikuvaa. Niitä on...

Mistä sotauutisissa erottaa virheen ja valheen?

Mistä sotauutisissa erottaa virheen ja valheen?

Aloitin aamun niin kuin moni meistä nykyään: lukemalla tuoreimmat sotauutiset. Venäjän kielen taitoni ei riitä maan omien medioiden seuraamiseen, mutta lukiessani toisten toimittajien selostuksia Venäjän tv-uutisten sisällöistä en voi olla äimistelemättä Putinin...