Sotatieteiden maisteri

Juha Herkman

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään perustelemaan jos jonkinmoisia väitteitä. Ehkä omituisimmat väännökset on kuultu presidentti Vladimir Putinin historiatulkinnoissa.

Venäjän hyökkäys on tehnyt sodan asiantuntijuudesta myös julkisuudessa arvostettua valuuttaa. Sotaa kommentoimassa on nähty laaja kirjo eri alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi Suomessa johtavan kommentaattorin aseman saanut kansainvälisen politiikan tutkija ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on aloittanut opintonsa psykologialla. Lieneekö taustalla vaikutusta, kun Aaltola on toistellut sodan järkyttämille suomalaisille, että ”nyt tarvitaan viileää harkintaa”.

Viileää näkökulmaa ovat edustaneet erityisesti monet puolustusvoimien asiantuntijat ja tutkijat, jotka ovat saaneet sodan aikana ennenäkemätöntä julkisuutta. On puolustusvoimien edustajia toki nähty ennenkin kommentoimassa kansainvälisiä kriisejä ja kansallista turvallisuutta koskevia kysymyksiä, mutta yleinen kuva heistä liittyy enemmän esimerkiksi hävittäjähankintojen kuin geopolitiikan julkisuuteen.

Puolustusvoimien edustajien näkyvyys Ukrainan sotauutisoinnissa on luonnollista: he ovat sodan asiantuntijoita ”par excellence”. Aluksi suhtauduin silti hieman kriittisesti sotatieteiden maistereihin. Ajattelin, että keskustelun vieminen sotateknisiin yksityiskohtiin – aseistukseen, joukkojen siirtelyihin, sotastrategiaan – väheksyy sodan karmeutta ja luonnetta inhimillisenä tragediana.

Sodan laajalti tunnepitoisessa julkisuudessa Aaltolan peräänkuuluttamalla ja sotatieteen asiantuntijoiden edustamalla viileydellä on kuitenkin erittäin tärkeä rooli. Sotaa on pohjustettu Venäjällä vuosia vahvan tunnepitoisilla kertomuksilla, joissa asetetaan vastakkain me ja muut. Sosiaalinen media on myös länsimaissa täynnä trollitehtaiden ruokkimaa identiteettipoliittista kamppailua, ja samanlainen affektiivinen paatos leviää ymmärrettävästi myös sodan karmeuksien käsittelyyn journalistisessa julkisuudessa.

Kaiken tämän keskellä sotatieteellinen viileys edustaa rauhoittavaa, jopa rauhan näkökulmaa. Se irtoaa vihanpidosta järkeilyyn ja populistisesta vastakkainasettelusta analyyttisyyteen. Vieläköhän pääsisin opiskelemaan sotatieteiden maisteriksi, ihan vain oppiakseni tiedeviestintää?

Lue myös:

Sanoma hajotti tiedetoimituksensa

Sanoma hajotti tiedetoimituksensa

  Vuosikymmenen mittainen kokeilu tuli päätökseen, kun Sanoma ilmoitti jakavansa Helsingin Sanomien tiedetoimituksen kahteen osaan. Minä ja kolme muuta Tiede- ja Tiede Luonto -lehtien tuottajaa sekä niiden päätoimittaja ja graafikko siirryimme maaliskuun alussa...

Vähän solidaarisuutta, kiitos!

Vähän solidaarisuutta, kiitos!

Miksi ihmeessä Yleisradion irtisanomiset eivät ole herättäneet näkyvää huolta yliopistopiireissä? Missä viipyvät tutkijoiden solidaarisuuden osoitukset journalisteille? Tätä olen viime aikoina ihmetellyt. Samassa veneessähän tässä ollaan puolustamassa faktapohjaista...

Tuolileikki jähmettää yliopistojen elämää

Tuolileikki jähmettää yliopistojen elämää

Kuuntelin Sitran Tekoja tulevaisuuteen: Ratkaisuja talouden kestävään kasvuun-webinaarin maaliskuun alussa. Tilausuudessa pohdittiin eri kantilta sitä ongelmaa, että Suomen bruttokansantuote ei ole kasvanut kohta 20 vuoteen ja työn tuottavuus on huonontunut koko ajan....

Sodankäynnin oheisvahinkoja

Sodankäynnin oheisvahinkoja

  Katselen olohuoneen ikkunasta ulos. Koko viikon on pitänyt enemmän tai vähemmän poutaa. Tuntuu siltä kuin leudot tuulet olisivat sulattaneet talven kangistaman ruumiini, sielusta puhumattakaan. Tänään on kuitenkin taas hieman koleaa, ja ulkona leijailee...